Taidetta & elämää.
Todella pitkään aikaan minulla ei ole ollut jaksamista piirtää tai soittaa - tehdä minulle tärkeitä asioita. Mutta viimeisen viikon aikana olen saanut tämän ilon takaisin: olen soittanut melkein joka päivä ainakin vähän, parina piirtänytkin. Valokuvausta on tullut myös harjoitettua, ja hyviä kuvia on tullutkin. Koulun ohessa minulla onkin muutama projekti kesken.
Minun olisi tarkoitus kehittyä niin soittajana, valokuvaajana kuin piirtäjänäkin - ne ovat pääasiat. Siinä sivussa olen lupautunut mm. sisustamaan tätini olohuonetta, piirtämään yhden (kahden?) ystäväni seinälle koristekuvioita & suunnittelemaan tatuoinnin sekä itselleni että kaverilleni. Lisäksi tarkoitus olisi joskus ottaa promokuvia ystävälleni ja tehdä itselleni yksi tai kaksi taulua maalaten. Kyllä tuossa riittää tekemistä koulun, oman rentoutumisen ja muun sosiaalisen elämän lomassa, mutta en valita. Laatuaika on laatuaikaa!
Tänään näin isääni pitkästä aikaa. Kävimme syömässä (käytin syntymäpäivälahjaksi saamani 30e ravintolalahjakortin ~ kiitos siitä!) ja vaihdoimme kuulumisia. Tarkoitus on, että pääsen tänään kotiin, kunhan odotan isän mukaan pikkujouluistansa kello 24 aikoihin. Pitkä ilta siis tulossa, kun joskus yhden maissa olemme varmaan kotona. Mutta sen sijaan että palloilisin täällä vain yksikseni, ajattelin käydä kuuntelemassa Kruunussa musiikkia: italialainen pianisti/laulaja Zorama - kuulostaa hyvälle, varsinkin kun tiedän millainen paikka on kyseessä! Tiedossa ei siis ole ooppera-aarioita, vaan meneviä sointuja sekä meheviä lyriikoita. Joku voisi kysyä, mitä järkeä on odottaa kotiin pääsyä noin pitkään, ainahan on ensi kerta? Niin olisi, mutta en ole käynyt kotona viimeiseen 3 viikkoon. Minua ei siis saa enää pidettyä täällä ilmansaasteessa ja betonitalojen varjoissa.

It's my life - it's now or never.

You cannot keep me here, I want to go home.
Haluan olla vapaa jälleen kerran - pitkästä aikaa.
Kommentit
Lähetä kommentti