Westport ja vapaapäivä

Ensimmäinen vapaapäivä.

Miten ihana tunne onkaan, kun aamulla herätyskellon soidessa voit todeta: "fuck it", painaa hälytyksen kiinni ja jatkaa unia. Suihkun jälkeen totesin, että antaa eilisen olla eilistä. Vaikka asiat painavat mieltäni (välillä enemmän ja välillä vähemmän) - teen tästä päivästä paremman. Ovathan asiat vielä vähän hujan hajan, enkä oikein tunne vielä kuuluvani minnekään, kun en edes tiedä, missä nukun ensi viikolla. Työ on työtä, kyllä se tästä. Jos muutkin ovat pärjänneet (osa vielä huonommalla englannilla kuin minä), miksen minäkin. Loppujen lopuksi tämän ei pitäisi olla rakettitiedettä, pitää vain yrittää ottaa asioista selvää ihmisiltä, ketkä osaavat selittää ne minulle oikein. Pitää löytää se oikea asenne työhön. Varmaan se irlantilainen asenne, eikä suomalainen, joka huolehtii kaikesta liikaa ja ottaa kaiken liian vakavasti.

Kaikki järjestyy, aina. Hyvin tai huonosti, mutta järjestyy.

Joten, lähdin käymään kaupungilla. Tiivistettynä oli viileää, tuulista ja satoi välillä. Ei mikään kaunein keli, mutta en valita. Ei satanut koko aikaa, joten ihan hyvä. Ihmisiä oli paljon ulkona - vaikea uskoa, että tämä on vain 5 500 asukkaan kaupunki. Kamera oli tottakai matkassa, sillä kuvia minulta on jo muutamaan otteeseen pyydetty.

Spoiler alert! 

This text includes pictures.

Onhan se jännä, kun itsekseen pyörii kaupungilla. Ihmiset tuppaavat tuijottamaan tätä omituista, ulkopuolista ihmistä, joka kulkee kameran kanssa ja ottaa kuvia kuin pahainen turisti. No sellainenhan minä tavallaan olen, ellei halua puhua minusta maahanmuuttajana. Tosin ne, ketkä ovat jutelleet kanssani, ovat ottaneet mamuiluni hyvin - johtuuko se sitten siitä, että olen Suomesta - en tiedä. Muutenkin tunnen erottuvani joukosta, onhan minulla reippaasti vaaleimmat hiukset mitä olen nähnyt ja pukeudun suurimmaksi osaksi mustaan: nahkatakkiin, farkkuihin, harmaaseen huppariin. Mutta alan jo tottumaan siihen. Antaa heidän tuijottaa, oppivat varmaan pian siihen, että minua näkee katukuvassa vakioelementtinä.

Lähdin siis kävelemään hotellilta kaupunkiin päin. Jalankulkuväylä meni keskustaan vähän eri reittiä kuin kuvittelin, mutta maisemat olivat kauniit. Ylös ja alas, ilmeisesti jonkun koulun ohi, sillan yli - äkkiä olin kaupungissa. Matkalla juttelin naisen kanssa, joka yritti opettaa terrieriään olemaan hyppimättä. Innoissaan oleva pikkukaveri, ei haittaa vaikka housut menivät vähän likaiseksi. Kävelimme samaan suuntaan, mutta kuvien ottamisen takia he katosivat pian näkyvistä. Ei se mitään, tuli paremmin keskityttyä reitin opettelemiseen. Vähän on vielä hakusessa, mikä on mikäkin katu ja mistä pääsee minnekin, mutta enköhän ala paremmin oppia, kun keskustaan muutan. Itse asiassa, huomenna käyn katsomassa erästä huonetta, jossa saan asua 1-2 viikkoa. Entisiä Knockrannyn työntekijöitä, mukava nainen ja on muutenkin hyvä, että tulee uusia kontakteja. Sitten joulukuun toinen päivä vapautuu Mill Streetiltä se huone, josta olen jonkin verran jo puhunutkin (ainakin muutamalle ihmiselle). Innolla ja jännityksellä odotan sitä, mutta helpottaa asioita sen jälkeen.

Kaupunkiin pääsemisen jälkeen ajattelin aloittaa verotoimistosta, jossa minun on jo monta kertaa pitänyt käydä. Kävelin katuja edestakaisin, ja lopulta pääsin aivan toimiston viereen. Oviaukko oli hiukan piilossa, joten jouduin lopulta kysymään neuvoa. Onneksi herra tuntematon oli itsekin menossa toimistolle, joten hän näytti minulle oven, joka oli vain 5m päässä olinpaikastani. No jaa. Kun sitten selitin tilanteeni toimistolla, antoi ystävällinen rouva lapun ja puhelinnumeron. Soita tähän, he antavat sinulle ajan. Kiitos paljon taas - sillä miltä vaivalta olisinkaan säästynyt, jos minulle oltaisiin vain suoraan lyöty numero kouraan. Ja asiahan kuitenkin kääntyi niin, että kun loppujen lopuksi tulin takaisin hotellille ja soitin tuohon numeroon, ottivat he siellä tietoni ylös ja kertoivat soittavansa takaisin viimeistään 2-3 viikon sisällä. Vasta silloin saan tietää, milloin minulla on tapaaminen Castlebarin kaupungin verotoimistossa.

Muistuu mieleen kerrat Suomessa, kun olen joutunut juoksemaan Kelan ja TE-toimiston väliä. Tosin Kuopiossa ne ovat melkein vierekkäin.

Verotoimiston jälkeen kävelin tien toisella puolella olevaan teekauppaan & leipomoon. Paljon kaikenlaisia ja hyvännäköisiä herkkuja, mutta minulla oli nälkä - ruokaa siis. Ajattelin jotain vähän terveellisempää kuin arkipäiväinen, rasvainen pubiruoka, joten tilasin erittäin tönkköenglannilla teetä ja quiche (kinkku) piiraan salaatin kanssa. Ensinnäkin, kinkkupiirasta se ei ollut nähnytkään - piiras oli hirmu rasvainen suomalaiseen versioon verrattuna ja siinä oli tomaattia, sieniä, sipulia - kaikkea muuta paitsi kinkkua. Salaattina oli kaksi palaa tomaattia, cheddaria, coleslawia ja muutama salaatin lehti, paprika ja sipulikuutioita. Kyllä se alas asti meni ja oli ihan syötävää, mutta ei ollenkaan sitä mitä odotin.

Taas hetki, jolloin unohdin (tavallaan) olevani Irlannissa.

Tämän jälkeen lähdin kulkemaan ympäri kaupunkia, tutkimaan paikkoja. Kävin paikassa nimeltä "The Craft House", jossa oli paikallista taidetta ja käsitöitä. Kelttiläisiä juttuja, koruja, huovutettua saippuaa (?) ja huopatossuja, puusta tehtyjä tauluja, kynttilöitä - vaikka mitä. Juttelinkin myyjän kanssa niitä näitä ja kyselin, mikä on minkäkin esineen tarina. Myyjä paljastui puoliksi intialaiseksi, todella mukavaksi naiseksi. Lopulta totesimme hyvät päivänjatkot, ja lupasinkin palaavani vielä kauppaan.

Bongasin myös soitinkaupan, jossa kävin juttelemassa irlantilais/englantilaisen ja saksalaisen miehen kanssa. Paljon juteltiin musiikista ja muusta, kuulema toinen heistä keikkailee välillä pubeissa. Oli puhetta myös siitä, että mikäli jossain vaiheessa koen omaavani tarpeeksi aikaa - kävisin ostamassa kitaran. Eivät ole todellakaan kalliita, ja olisi jotain tekemistä yksinäisinä hetkinä. Saksalaismies mainitsi myös opettavansa kitaransoittoa, eli tuntejakin olisi mahdollista saada. Huippua!

Tämän jälkeen kävelin hiukan ympäriinsä tutkien lisää ja yrittäen opetella, miten päin kaupunki sijoittuu. Kävin myös yhdellä päiväsiiderillä, tosin saatoin valita alkuun ehkä haastavimmasta päästä olevan pubin. Mitä tapahtuu, kun yksinäinen ja vaalea nuori nainen astuu sisään erittäin perinteiseen pubiin? Sisällä oli vanhempaa väkeä, jotka tuijottivat todella pitkään ja kylmästi, varsinkaan kun en näytä enkä todellakaan kuulosta paikalliselta. Lopulta kuitenkin Bulmersin ja istahdin tiskille. Vieressä istuva vanhempi mies, joka oli todennäköisesti paikallinen puli (näytti ainakin siltä), rupesi juttelemaan minulle niitä näitä. Hyvä että sain puolestakaan selvää, mitä hän sanoi. Hän totesi itsekin, että muut katsovat todella pitkään, koska näyttävät luulevan, että tunnemme jostain entuudestaan. Antaa katsoa. Olen muutenkin vain yhdellä ja sen jälkeen parin kaupan kautta menossa takaisin hotellille - en viivy kauan. Sama se kai siis on, kenelle juttelen tämän pienen hetken. Mies kertoi, miten oli nuorempana matkustellut ja lopuksi rupesi kyselemään minulta arvoituksia. Noh, eihän siinä - vähän erilaista seuraa. Kun olin juonut tuoppini tyhjäksi, toivotin hyvät jatkot kaikille ja jatkoin matkaani.

Ja miten ihanaa onkaan, kun apteekissa käytyäni (apteekit eivät ole todellakaan samanlaisia kuin Suomessa) sain kunnollisia hygieniatuotteita, kuten kunnon shampoota hoitoaineineen. En näytä enää peikolta joka aamu, eikä tarvitse enää omaa peilikuvaansa säikkyä. Lisäksi kävin Supervalussa ja Sparissa, ostin kaksi pienen pientä sipsipussia ja yhden siiderin - onpahan jotain sitten illaksi. Lopulta lähdin kävelemään takaisin hotellille päin, yrittäen samalla kellottaa kävelyaikaa. Painosanalla yrittäen, sillä tänne päästyäni soitin isälleni skypen kautta ja unohdin kellotuksen täysin. No, tiedän ajan suurinpiirtein - se riittää toistaiseksi.

Lopuksi aurinkokin rupesi paistamaan, tehden kaupungista entistä kauniimman näköisen.

Olen vieläkin sekaisin siitä, mitä tapahtuu ja milloin - mutta kyllä se tästä ennen pitkään. Kaikki loppuu aikanaan, myös stressaavat asiat. Sydän tykyttää todella paljon joka kerta, kun mietin kaikkea tulevaa ja sen epävarmuutta. Huomisenkin suunnitelmissa on selvittää, mikä päivä minun täytyy poistua hotellihuoneesta, käydä ottamassa selvää su aamusta (mitä osaan tehdä, kun olen ensimmäiset 2h itsekseni) ja katsomassa sitä huonetta, ehkä muuttaa sinne jo heti. Mutta yritän unohtaa ne, edes täksi illaksi. Ajattelin kohta lähteä takaisin kaupunkiin päin, jättäen tällä kertaa kameran hotellille. Käydä oluella ja syömässä jossain, ihan kunnolla. Tuulettua ja elää.

Ja tänään, kuulin myös puiden narahtelua. Pitkästä aikaa.