Kolmen päivän jalat ja pyykinpesukone
Kolme päivää töissä. Vaikea uskoa että huomenna on jo torstai. Viimeisen kolmen päivän aikana olen saanut juosta töissä ihan urakalla, koko ajan onneksi enemmän ymmärtäen, mitä olen tekemässä ja miksi. Jo alusta asti olen saanut laittaa aineksia lautasille ja tämä etuoikeus tuntuu kasvavan kasvamistaan. Tänään tuntui loppujen lopuksi jo hyvältä, tiimityö tuntui sujuvan ja olinkin viimeisen 1,5h itsekseni serviisin loppuun.
Todella pitkään aikaan ei ole tullut tehtyä ns. ylipitkiä päiviä, joten vähintään 10h päivät vaativat totuttelua. Ensimmäinen päivä oli jalkojen puolesta kauhein, mutta myös lyhyin päivä tähän mennessä. Onhan minua pariin otteeseen pyydetty kaljallekin töiden jälkeen, mutta olen (toistaiseksi) joutunut tuottamaan pettymyksen. Asun vielä hotellilla, joten en ole vielä jaksanut vaivautua yhden bissen takia kävelemään sateessa keskustaan ja takaisin työpäivän päätteeksi.
Työkavereihin olen ruvennut tutustumaan koko ajan enemmän. Kovinkaan monen nimeä en muista, mutta muutaman. Pääpointti on kuitenkin se, että jokainen tapaamani ihminen on mukava ja avulias. Monta kertaa ollaan etsitty pursotinpusseja, nuolijoita, keittiöalkoholeja ja muita vastaavia. Pääkokki näytti kerran myös, missä hotellin toimisto on - josta sain sitten suosituskirjeen pps-numeroa varten (myöhemmin saan myös pankkia varten) ja tyttöjen pukuhuoneen lokerikon avaimen. Oli kyllä silläkin kerralla riemu revetä, kun jouduin selittämään ettei minulla ole aikaisempaa pps-numeroa, vaikka olen Mount Falconissa ollut. Kyllä, olin - mutta harjoittelijana ja ilmaiseksi. Hetken aikaa näytti toimistotäti miettivän, pitäisikö soittaa lastensuojeluviranomaisille, poliisille tai vastaavalle, koska en palkkaa ole saanut.
Nämä kolme päivää olen ollut töissä Dermotin kanssa - myös tänään, vaikkei pitänyt. Aiheuttihan se vähän sydämen tykytystä, kun Marco soitti aamulla olevansa kipeänä. Ei pääse töihin. Päässäni pyöri kolme vaihtoehtoa, olen itsekseni koko päivän (erittäin huono vaihtoehto), joku muu tulee auttamaan päivän ajaksi (jos hänkään ei tiedä mitä tehdä, niin myös huono juttu) tai olen väsyneen Dermotin kanssa tämän päivän (Dermotin kannalta todella huono, mutta töistä suoriutumisen kannalta paras vaihtoehto). Dermot on ollut monta päivää putkeen töissä, tänäänkin hänellä piti olla vapaapäivä. Hän tuli tänään aikaisin aamulla töihin, jotta kaikki olisi valmiina lounasta varten. Kävi sääliksi, kun hän sai tietää viettävänsä vapaapäivän töissä. Joten kun hän tuskin pysyi enää hereillä päälle 12h työpäivän jälkeen, annoin hänen ilomielin mennä. Selvitin vain vielä epäselvät asiat, hoidin serviisin loppuun ja siivoilin sitten Kevinin kanssa paikat. Onneksi minulla on tapana ottaa annoksista kuvia, sillä - yllätys yllätys - kun on itsekseen, tulee AINA joku annos, jonka on nähnyt tehtävän vain kerran. Selviydyin siis, enkä valituksia kuullut. Oletettavasti siis pärjäsin, ja kai vielä ihan hyvinkin.
Ja eräänlaisista sattumuksista johtuen, en ole vielä pystynyt järjestämään itselleni aikaa verotoimistolle. Mutta kirje sitä varten on! Onhan sekin edistystä. Pitäisi varmaan asunnoistakin laittaa viestiä. Ainakin alkuun mietin, että se yhden huoneen kimppaolemus olisi ihan hyvä. Pääasia on, että on alkuun joku paikka missä nukkua, syödä ja pestä pyykkiä. Kaikkein akuutein on varmaan näistä tämä viimeinen, sillä töissä saan onneksi syödä kaksikin kertaa päivässä - eikä nukkumapaikan löytäminen ole ongelma. Pyykkikoneen löytäminen sen sijaan on.
Todella pitkään aikaan ei ole tullut tehtyä ns. ylipitkiä päiviä, joten vähintään 10h päivät vaativat totuttelua. Ensimmäinen päivä oli jalkojen puolesta kauhein, mutta myös lyhyin päivä tähän mennessä. Onhan minua pariin otteeseen pyydetty kaljallekin töiden jälkeen, mutta olen (toistaiseksi) joutunut tuottamaan pettymyksen. Asun vielä hotellilla, joten en ole vielä jaksanut vaivautua yhden bissen takia kävelemään sateessa keskustaan ja takaisin työpäivän päätteeksi.
Työkavereihin olen ruvennut tutustumaan koko ajan enemmän. Kovinkaan monen nimeä en muista, mutta muutaman. Pääpointti on kuitenkin se, että jokainen tapaamani ihminen on mukava ja avulias. Monta kertaa ollaan etsitty pursotinpusseja, nuolijoita, keittiöalkoholeja ja muita vastaavia. Pääkokki näytti kerran myös, missä hotellin toimisto on - josta sain sitten suosituskirjeen pps-numeroa varten (myöhemmin saan myös pankkia varten) ja tyttöjen pukuhuoneen lokerikon avaimen. Oli kyllä silläkin kerralla riemu revetä, kun jouduin selittämään ettei minulla ole aikaisempaa pps-numeroa, vaikka olen Mount Falconissa ollut. Kyllä, olin - mutta harjoittelijana ja ilmaiseksi. Hetken aikaa näytti toimistotäti miettivän, pitäisikö soittaa lastensuojeluviranomaisille, poliisille tai vastaavalle, koska en palkkaa ole saanut.
No jaa.
Nämä kolme päivää olen ollut töissä Dermotin kanssa - myös tänään, vaikkei pitänyt. Aiheuttihan se vähän sydämen tykytystä, kun Marco soitti aamulla olevansa kipeänä. Ei pääse töihin. Päässäni pyöri kolme vaihtoehtoa, olen itsekseni koko päivän (erittäin huono vaihtoehto), joku muu tulee auttamaan päivän ajaksi (jos hänkään ei tiedä mitä tehdä, niin myös huono juttu) tai olen väsyneen Dermotin kanssa tämän päivän (Dermotin kannalta todella huono, mutta töistä suoriutumisen kannalta paras vaihtoehto). Dermot on ollut monta päivää putkeen töissä, tänäänkin hänellä piti olla vapaapäivä. Hän tuli tänään aikaisin aamulla töihin, jotta kaikki olisi valmiina lounasta varten. Kävi sääliksi, kun hän sai tietää viettävänsä vapaapäivän töissä. Joten kun hän tuskin pysyi enää hereillä päälle 12h työpäivän jälkeen, annoin hänen ilomielin mennä. Selvitin vain vielä epäselvät asiat, hoidin serviisin loppuun ja siivoilin sitten Kevinin kanssa paikat. Onneksi minulla on tapana ottaa annoksista kuvia, sillä - yllätys yllätys - kun on itsekseen, tulee AINA joku annos, jonka on nähnyt tehtävän vain kerran. Selviydyin siis, enkä valituksia kuullut. Oletettavasti siis pärjäsin, ja kai vielä ihan hyvinkin.
Ja eräänlaisista sattumuksista johtuen, en ole vielä pystynyt järjestämään itselleni aikaa verotoimistolle. Mutta kirje sitä varten on! Onhan sekin edistystä. Pitäisi varmaan asunnoistakin laittaa viestiä. Ainakin alkuun mietin, että se yhden huoneen kimppaolemus olisi ihan hyvä. Pääasia on, että on alkuun joku paikka missä nukkua, syödä ja pestä pyykkiä. Kaikkein akuutein on varmaan näistä tämä viimeinen, sillä töissä saan onneksi syödä kaksikin kertaa päivässä - eikä nukkumapaikan löytäminen ole ongelma. Pyykkikoneen löytäminen sen sijaan on.
Ja onneksi on tärkeä johtoportaan henkilö nimeltä Stephen, joka lupasi auttaa minua asunnon etsinnässä.
Kommentit
Lähetä kommentti