Viimeinkin Westportissa
Olihan tuossa menoa ja meininkiä, matkalla ainakin.
Perjantaina olivat tunteet pinnassa, kun astuin junaan ja kömmin paikalleni. Kunnes totesin, etti iso laukkuni mahdu edes hattuhyllylle, viereeni on istumassa ihminen ja ainoa ratkaisu on ottaa laukku omien jalkojen tilalle. Solmussa tuli istuttua suurin piirtein koko junamatkan ajan. Kun junan vaihto koitti, ravasin hetken aikaa eksyksissä sekä kannoin superisoa laukkuani ylös ja alas rappusissa (koska liukuportaat eivät toimineet), mutta löysin lopulta oikean raiteen ja kerkesin juuri ja juuri junaan sisään ennen kuin ovet menivät kiinni.
Ystävän luona vietetty ilta oli aivan loistava. Hyvää ruokaa ja tv:tä, mitään muuta en juuri tuohon tilanteeseen halunnutkaan. Pelkästään iloista ja rentoa olemista, sillä matkalla kaikkea uutta tulisi kuitenkin mahdottoman paljon. Kiitos! Seuraavana aamuna sitten lentokentälle, pienen säätämisen ja avunsaannin jälkeen löysin kuin löysinkin itseni aamupalalta lentokentän (kalliista) kahviosta.
Amsterdamin puolella oli kovaa tuulta, joten lennonjohto oli viivästyttänyt koneita jonkin verran. Siinä sitten kanssasuomaisten ja muiden matkustajien kanssa istuttiin hyvissä ajoin lähtövalmiina kun kapteeni ilmoitti, että odotamme vielä 45min. Ihan niin pitkään ei tarvinnut odottaa, mutta tarpeeksi kuitenkin. Ensimmäinen lento yksin, joten luonnollisesti muutenkin jännitti. Noh, tulipa katsottua Chaplinin elokuvaa ja harrastettua kulttuuria tuona ylimääräisenä aikana, onneksi se sai vähän rauhoittumaan. Kun kone pääsi Amsterdamiin, en ollut varma, oliko seuraavakin koneeni myöhässä. Mikäli ei, tulisi minulle todella kiire ehtiä koneeseen. Siinä tuli sitten juostua hiki hatussa toiselle puolelle lentokenttää. Jos olisin tiennyt, olisin kulkenut rauhassa ja ostanut jotain hyvää syötävää ihanan näköisistä kojuista. Sen sijaan (todettuani että seuraavakin kone olisi myöhässä ainakin 50min) otin jotain välipalaa portin vieressä olevasta kojusta ja latailin kännykkääni.
Koska koneet olivat myöhässä, luonnollisesti myöhästyin myös bussistani, johon minun piti mennä. Noh, seuraavalla sitten - vaikka se vähän eri reittiä kulkeekin. Löysin bussin, johon pääsin ilmaiseksi sisään, sillä kuskilla ei ollut antaa vaihtorahaa. Onneksi ei tarkastaja iskenyt, olisi ollut mielenkiintoista. Galwayssä vaihto, oli siinäkin sitä jotain. Vettä tulee kaatamalla ja mistään taulusta ei saa yhtään selvää, mikä on se bussi mihin seuraavaksi pitäisi mennä. Wifi ei toimi jostain syystä sillä hetkellä, mutta muistin bussin lähtevän joskus klo 18 jälkeen. Eikun muilta kanssaihmisiltä kysymään neuvoa. Aika varmistui yhdeltä henkilöltä ja loppujen lopuksi viereeni tuli vanhempi nainen, joka oli menossa samaan bussiin. Siinä sitten juteltiin niitä näitä Ranskasta siihen mistä tulin ja minne olin menossa. Bussikuskit olivat mukavampia kuin mitä muistin, myös muutkin ihmiset.
Westportiin päästyäni odotin hetken ystävääni, minkä jälkeen lähdimme hotellille. Ensin laukut huoneeseen, sitten paikkojen esittelyä ja ruokaa. RUOKAA! Lentokentillä sattuneiden myöhästymisten takia minulla oli hädin tuskin aikaa käydä naistenhuoneessa Dublinissa, eikä Galwayn bussiasemalla ollut mitään kunnollista syötävää. Toki muut ostivat karkkia, muffinsseja ja muuta (ystävällinen nainen tarjosi lakuja), mutta minä olisin kaivannut ihan vain sämpylän tai vastaavan, mitä Suomessa saa kaikkialta. Ensimmäinen kerta, kun tuli R-kioskia ikävä. Tulihan siinä sitten pidempi rupeama oltua syömättä, mutta odotus palkittiin. Täälläkään ruoka ei ollut terveimmästä päästä, mutta sitä oli ja se oli muuta kuin muffinsseja.
Suihkun kautta nukkumaan ja aamulla ylös. Sänky vaatii totuttelua, samoin aikavyöhyke, sillä ensimmäisen kerran katsoin viiden aikaan kelloa. Noh, ompahan jokin paikka missä nukkua. Hotellihuone on kieltämättä ihan hyvän kokoinen yhdelle ihmiselle, yksi normaalia leveämpi yksikkösänky ja toinen tupla, iso kylpyhuone. Tänään ilmeisesti lähden lounaan jälkeen käymään kaupungilla, illemmalla on toinen ruoka. Maanantaina olisi ilmeisesti tarkoitus käydä naapurikaupungissa Castlebarissa hakemassa minulle PPS-numero verotusta varten. Jännittävää ja hiukan pelottavaakin. Yritän ajatella eteenpäin, mutta en ollenkaan tiedä mitä tehdä. En elä edes päivä kerrallaan, vaan hetki kerraallaan. Huomenna verotoimisto, sitten töihin opettelemaan. Sitten pitää selvittää mitä muuta tarvitsen, jotta saan asunnon - ainakin paikallisen pankkitilin. Toivottavasti saan asunnon pian, tuntuu jotenkin turvattomalle vaikka tiedän, että saan asua viikon hotellissa.
Omassa asunnossa olisi (toivottavasti) oma rauha, en mielelläni ole ensimmäisenä ottamassa irlantilaista kämppistä. Suomalaisena arvostan suurempaa siisteyttä kuin mitä olen täkäläisistä huomannut, rauhallisuutta ja sitä, että pystyn tekemään omia asioitani. Ai miten niin tunnen erottuvani joukosta? Lisäksi ystäviä on mukavampi majoittaa omaan kotiin kuin kimppakämppään... Ja pyykkääminen olisi helpompaa kun olisi pyykinpesukone.
Perjantaina olivat tunteet pinnassa, kun astuin junaan ja kömmin paikalleni. Kunnes totesin, etti iso laukkuni mahdu edes hattuhyllylle, viereeni on istumassa ihminen ja ainoa ratkaisu on ottaa laukku omien jalkojen tilalle. Solmussa tuli istuttua suurin piirtein koko junamatkan ajan. Kun junan vaihto koitti, ravasin hetken aikaa eksyksissä sekä kannoin superisoa laukkuani ylös ja alas rappusissa (koska liukuportaat eivät toimineet), mutta löysin lopulta oikean raiteen ja kerkesin juuri ja juuri junaan sisään ennen kuin ovet menivät kiinni.
Ystävän luona vietetty ilta oli aivan loistava. Hyvää ruokaa ja tv:tä, mitään muuta en juuri tuohon tilanteeseen halunnutkaan. Pelkästään iloista ja rentoa olemista, sillä matkalla kaikkea uutta tulisi kuitenkin mahdottoman paljon. Kiitos! Seuraavana aamuna sitten lentokentälle, pienen säätämisen ja avunsaannin jälkeen löysin kuin löysinkin itseni aamupalalta lentokentän (kalliista) kahviosta.
Amsterdamin puolella oli kovaa tuulta, joten lennonjohto oli viivästyttänyt koneita jonkin verran. Siinä sitten kanssasuomaisten ja muiden matkustajien kanssa istuttiin hyvissä ajoin lähtövalmiina kun kapteeni ilmoitti, että odotamme vielä 45min. Ihan niin pitkään ei tarvinnut odottaa, mutta tarpeeksi kuitenkin. Ensimmäinen lento yksin, joten luonnollisesti muutenkin jännitti. Noh, tulipa katsottua Chaplinin elokuvaa ja harrastettua kulttuuria tuona ylimääräisenä aikana, onneksi se sai vähän rauhoittumaan. Kun kone pääsi Amsterdamiin, en ollut varma, oliko seuraavakin koneeni myöhässä. Mikäli ei, tulisi minulle todella kiire ehtiä koneeseen. Siinä tuli sitten juostua hiki hatussa toiselle puolelle lentokenttää. Jos olisin tiennyt, olisin kulkenut rauhassa ja ostanut jotain hyvää syötävää ihanan näköisistä kojuista. Sen sijaan (todettuani että seuraavakin kone olisi myöhässä ainakin 50min) otin jotain välipalaa portin vieressä olevasta kojusta ja latailin kännykkääni.
Koska koneet olivat myöhässä, luonnollisesti myöhästyin myös bussistani, johon minun piti mennä. Noh, seuraavalla sitten - vaikka se vähän eri reittiä kulkeekin. Löysin bussin, johon pääsin ilmaiseksi sisään, sillä kuskilla ei ollut antaa vaihtorahaa. Onneksi ei tarkastaja iskenyt, olisi ollut mielenkiintoista. Galwayssä vaihto, oli siinäkin sitä jotain. Vettä tulee kaatamalla ja mistään taulusta ei saa yhtään selvää, mikä on se bussi mihin seuraavaksi pitäisi mennä. Wifi ei toimi jostain syystä sillä hetkellä, mutta muistin bussin lähtevän joskus klo 18 jälkeen. Eikun muilta kanssaihmisiltä kysymään neuvoa. Aika varmistui yhdeltä henkilöltä ja loppujen lopuksi viereeni tuli vanhempi nainen, joka oli menossa samaan bussiin. Siinä sitten juteltiin niitä näitä Ranskasta siihen mistä tulin ja minne olin menossa. Bussikuskit olivat mukavampia kuin mitä muistin, myös muutkin ihmiset.
Westportiin päästyäni odotin hetken ystävääni, minkä jälkeen lähdimme hotellille. Ensin laukut huoneeseen, sitten paikkojen esittelyä ja ruokaa. RUOKAA! Lentokentillä sattuneiden myöhästymisten takia minulla oli hädin tuskin aikaa käydä naistenhuoneessa Dublinissa, eikä Galwayn bussiasemalla ollut mitään kunnollista syötävää. Toki muut ostivat karkkia, muffinsseja ja muuta (ystävällinen nainen tarjosi lakuja), mutta minä olisin kaivannut ihan vain sämpylän tai vastaavan, mitä Suomessa saa kaikkialta. Ensimmäinen kerta, kun tuli R-kioskia ikävä. Tulihan siinä sitten pidempi rupeama oltua syömättä, mutta odotus palkittiin. Täälläkään ruoka ei ollut terveimmästä päästä, mutta sitä oli ja se oli muuta kuin muffinsseja.
Suihkun kautta nukkumaan ja aamulla ylös. Sänky vaatii totuttelua, samoin aikavyöhyke, sillä ensimmäisen kerran katsoin viiden aikaan kelloa. Noh, ompahan jokin paikka missä nukkua. Hotellihuone on kieltämättä ihan hyvän kokoinen yhdelle ihmiselle, yksi normaalia leveämpi yksikkösänky ja toinen tupla, iso kylpyhuone. Tänään ilmeisesti lähden lounaan jälkeen käymään kaupungilla, illemmalla on toinen ruoka. Maanantaina olisi ilmeisesti tarkoitus käydä naapurikaupungissa Castlebarissa hakemassa minulle PPS-numero verotusta varten. Jännittävää ja hiukan pelottavaakin. Yritän ajatella eteenpäin, mutta en ollenkaan tiedä mitä tehdä. En elä edes päivä kerrallaan, vaan hetki kerraallaan. Huomenna verotoimisto, sitten töihin opettelemaan. Sitten pitää selvittää mitä muuta tarvitsen, jotta saan asunnon - ainakin paikallisen pankkitilin. Toivottavasti saan asunnon pian, tuntuu jotenkin turvattomalle vaikka tiedän, että saan asua viikon hotellissa.
Mutta se on vain viikko.
Omassa asunnossa olisi (toivottavasti) oma rauha, en mielelläni ole ensimmäisenä ottamassa irlantilaista kämppistä. Suomalaisena arvostan suurempaa siisteyttä kuin mitä olen täkäläisistä huomannut, rauhallisuutta ja sitä, että pystyn tekemään omia asioitani. Ai miten niin tunnen erottuvani joukosta? Lisäksi ystäviä on mukavampi majoittaa omaan kotiin kuin kimppakämppään... Ja pyykkääminen olisi helpompaa kun olisi pyykinpesukone.
Kommentit
Lähetä kommentti