Päivien antia

Viime aikoina on huomannut kaikenlaisia pieniä asioita.

Kyllä, Irlannissa tuulee ja sataa. Sadetta tulee melkein joka päivä, muttei koko ajan. Yleensä sadetta on yöaikaan, sen lisäksi ehkä pari kertaa päivän aikana. Sade on virkistävää, ja aina on raikas ilma. Sää vaihtelee siis melkein yhtä paljon kuin Suomessa ja on yhtä arvaamaton, ehkä jopa enemmänkin. Tuuli ei ole aina myrskytuulta, vaan vaihtelee pienestä ja virkistävästä vähän kovempaan. Et ainakaan tarvitse hiustenkuivaajaa, eikä itikoita ole lähimaillakaan. Pieni, melkein koko ajan jatkuva tuuli saa taas aikaan sen, että murattia kasvavat vanhat ja korkeat lehtipuut narisevat kutsuvasti tuulessa. Se on ihanan kuuloista, voisipa sen nauhoittaa - samaan nauhaan tallentaisin nimittäin myös sen tunteen, mitä tämä aiheuttaa: koti.

Kuin sadusta.

Linnut laulavat aamusta iltaan, västäräkit ja kaikki. Aamuisin onkin ihana avata toinen ruokailutilan tuplaovista ja astua sukkasillaan ulos nuuhkimaan raikasta ilmaan ja ihmettelemään, minkä linnun sitä tänään näkee tai kuulee ensimmäiseksi. Tai jos tuntuu että muuta katselemista ei ole, voi aina etsiä sen paperisen pikkusukan, mikä on jostain ilmestynyt takapihallemme.

Minne tuuli minut kuljettaa tänä aamuna?

Välillä oli päiviä, jolloin keittiön puolella ei mennyt niin hyvin. Mutta aina pitää olla positiivinen: onhan sekin taito, että onnistuu saman päivän aikana mitä luovimmilla tavoilla pilaamaan jäätelömassan, peräti kolme kertaa! Noh, onneksi vastapainoksi tulee välillä sellaisia päiviä, kuten eilinen: kaikki meni hyvin, ja vaikka sitä odottikin päivän KATAstrofia, mitään ei tapahtunut.

Sori, pojat. Ikävä tuottaa pettymys.

Keittiössä ihmiset ovat mukavia - ja kirjavia. Luonteita löytyy laidasta laitaan, kuten myös kansallisuuksia. Eniten täällä on puolalaisia, mutta paikan päältä löytyy myös saksalaisia, italialaisia, ranskalaisia, englantilaisia ja pari irkkuakin. Sanoja oppii siis auttamattomasti eri kielistä, joten voin melkein ylpeillä, että osaan ainakin yhden sanan puolaa! Sana ei ole kuitenkaan maailman kaunein, joten taidan jättää sen sanomatta, vaikka sitä kuulee melkein eniten keittiössä.

Mitäs muuta?

Kävimme jokin aika sitten testaamassa hotellin kylpylä- ja saunaosaston. Siellä oli kivan kokoinen allas ja ihanan iso poreamme, sekä höyry- että normaali sauna. Elämyksiä tuli kuitenkin, vaikka kaikki ei ollut ihan odotettua. (Esim. vaatelokeiroiden avaimia ei laiteta kuminauhalla ranteeseen ja nilkkaan, kuten Suomessa. Ne voi jättää altaan reunalle tai laittaa uimasortsien (miehet) taskuun, jos luulet sen siellä pysyvän.)

Ensinnäkin saimme hienompiakin hienommat uimalakit. Olo oli kummallakin erittäin seksikäs ja hemaiseva, vaikka hattu olikin yllättävän mukava pitää päässä. Eipä se sitten menoa juuri haitannut, kun huomasi, että kaikilla muillakin oli samanlainen. Eihän näitä Suomessa niin hirveästi käytetä, mutta alistuimme kuitenkin maan tapoihin.

Tämän pitämistä en kyllä silti ymmärrä.

Poreamme oli aivan ihana! Kupliva, iso ja todella lämmin - huomattavasti parempi kuin mihin on Suomessa tottunut. Mutta sitten saunat: kummankin edessä oli kyltti, missä lukivat saunojen hyödyt. Mutta kun astui sisälle "normaaliin" saunaan, oli se ehkä korkeintaan 40-50 asteinen. Siis MITÄ!? Eihän tämä ole sauna! Kiukaalle ei saanut edes heittää vettä, vaikka eihän se olisi mitään auttanut, sillä sauna oli aivan liian kylmä. Kiukaaseen oli kuitenkin rakennettu jonkinlainen systeemi, että se lisäsi itse vettä - mutta silti liian harvoin. Eikä toinen sauna ollut sen parempi, sillä "höyrysauna" vaikutti enemmän infrapunasaunalle. Kun oven avasi, paljastuikin, että sisällä on vain pieni koppi, mihin mahtuu istumaan ehkä max. 10 ihmistä. Istuimet olivat muovisia ja ne muodostivat ahtaan ympyrän. Näin ollen kaikki sisällä olijat yrittävät kiusallisesti olla katsomatta toisiaan, samalla kun he istuvat penkillä kymmenien muiden ihmisten pyllyhikiä omaan takamukseen hinkaten. Istuinosaan muodostunut hiki ja vesi eivät nimittäin mitenkään päässeet pois siitä munakuppimaisesta olemuksesta.

Iltaisin onkin hyvä sitten rentoutua ja puhdistautua omassa kylpyammeessa, kuivan irlantilaissiiderin kera.

Druids Celtic Cider - löytyisipä tätä Suomesta.

Keskiviikkona oli meidän tämän viikon yhteinen vapaamme (eilen minä olin töissä, tänään on Teemun vuoro). Siispä päätimme käyttää vapaapäivämme siihen, että tutkimme kaupunkia. Alunperin meidän piti mennä katsomaan merta, mutta suunnitelmien muuttuessa päivä vaihtuikin kaupunkipäiväksi. Illalla menisimme nimittäin kotijuhliin, missä pitäisimme hauskaa, näkisimme työkavereita työn ulkopuolella sekä tutustuisimme pariin keskikokoiseen snautseriin, joista toinen oli erittäin leikkisä 10 viikkoinen neiti.

Mutta sitä ennen lähdimme ydinkeskustasta hiukan kauemmaksi. Vastaan tuli kirkko ja joki. Näimme kiinalaisen Take-Away ravintolan ja monia muita. Astuimme sisään myös sellaiseen paikkaan, nimeltä Market Kitchen. Aivan huippu irkkupubi! Pint pullollinen Bulmers'ia, Guinness ja vegenachoja - n. 14€. Ei muuten onnistuisi Suomessa. 

Namit vegenachot guacamolen ja monen muun kera.

Superhieno peilitaulu.

Baarin sisällä oli myös suuntakylttejä.

Saman päivän aikana tuli hankittua erittäin halvalla mm. kesäkengät ja ehkä minireppu, sekä paitoja ynnä muita tarpeellisia. Penney's on (ainakin minulle) paikallinen jumalten kauppa ruokaputiikkien ohella. Hyvän näköisiä, tuntuisia ja hintaisia tuotteita - ja laadukkaita. Aikaisemmin olen maininnut (muistaakseni) että mm. jakkutakin sieltä saisi 17€. Hyvän ja kauniin, valitettavasti ei ollut ihan omaa mallia, joten hyllyyn jäi. Sen sijaan: reppu 10€, pitkähihainen paita 3€ ja kengät maksavat yleisesti ottaen 1-15€ - ja nämä ovat normaalihintoja. Eli näillä hinnoilla saisin ainakin 5 parit kenkiä yhden vastaavanlaisen Suomiparin hinnalla, jotka kuitenkin hajoaisivat melkein heti. Tämän kaltaisia lisää Suomeen, kiitos!

Suomi voisi ottaa oppia Irlannista monessa asiassa.

Tänään vietän siis oman vapaapäiväni, ja ajattelin käyttää sen niin, että ensin menen ainakin kaupungille. Siellä sitten mietin, leikkautanko jo oman, pitkäksi kasvaneen hippilettini pois - vai käynkö vain ruokakaupassa, jotta voisin puolestani tehdä toiselle puoliskolle ruokaa, kun hän tulee kotiin. Eilen sain nimittäin ihanan näköisen sushi- annoksen, nami! Lisäksi jos tänään jää aikaa, voisin käydä uimassa, sillä muualla täällä on menossa häät - todennäköisesti iltaan asti. Hyvässä lykyssä voisin saada sen jumalaisen poreammeen täysin itselleni.

Olen onnellinen :)

P.S. Minut häädettiin omalta vakiopaikaltani pois Buisness Loungeen hääporukan tieltä. Taas menetin vakiopaikkani, mur.


Kommentit