Ikä esteenä unelmille?

Niinpä niin, lomia on monenlaisia. Tämä lomapäivä on minulla koostunut lähinnä pyykkäämisestä ja treeneistä, jos ei satunnaisia taukoja oteta huomioon. Ja älkää nyt käsittäkö väärin, vaikka tykkään liikkua ja näin, niin en suinkaan tarkoita liikunnallisia treenejä. Minulla kun ei sellaista "virallista" liikuntaharrastusta ole, kuten karate, tanssiminen tai jalkapallo. Tähän asiaan tulee jossain vaiheessa todennäköisesti muutosta, mutta kuitenkin!

Tarkoitan siis musikaalisia treenejä. En ole kohta enää puoleen vuoteen käynyt pianotunneilla ja laulutunteja en ole ottanut koskaan. Joten viimeisen puolen vuoden aikana ei ole ihan niin paljon tullut soiteltua, saati laulettua - varsinkin kun muita menoja on ollut paljon. Mutta nyt tulevana lauantaina olisi tarkoitus musisoida veljen kanssa: soittaa ja laulaa pari kipaletta. Musiikki on kuitenkin tärkeä osa elämääni ja pahimmasta ramppikuumevaiheesta on päästy yli ehkä noin vuosi ja pari sitten. Toinen esittämistämme kappaleista on ylläoleva Edu Kettusen Kiitos. Ja uskon näiden menevän itse asiassa ihan hyvin, ainakin tämän ylläolevan.

On minulla pari unelmaakin musiikkiin liittyen. Aloittaisin jossain vaiheessa tanssin, ottaisin laulutunteja, opettelisin vielä pari soitinta ja äänittämisen saloja, jolloin voisin tehdä omia versioita biiseistä tai miksei täysin omiakin. Oman soittimen rakentaminenkin olisi nastaa. Ja useimmiten kuulee, että ehkä näitä olisi pitänyt jo aloittaa pienempänä ja nuorempana - niinkuin kaikessa.

Viime aikoina tämä kappale on jostain syystä pyörinyt päässä, kuten myös se, minkälaisen version tästä saisi.

Nykyään jos haluaa aloittaa uuden harrastuksen aikuisena, vaikka jääkiekon tai tanssin, todetaan useimmiten että "olet jo liian iso". Koska olet jo tuon ja tuon ikäinen, sinä et voi aloittaa harrastusta opettajan ohjastuksella samalla tavalla kuin 10 vuotta nuorempi. Ei, sen sijaan voit harrastella: saatat saada jonkun ohjaajan ja jonkun harrasteporukan, mutta se on täysin erilaista ja eri asia. Se on myös eri asia jos teet tätä kaveriporukassa tai yksiksesi, mutta jos haluat ihan ohjattua opetusta tai pyrkiä lähemmäs ammattilaisen tasoa, ei se välttämättä onnistukaan. Tai ainakaan informaatio tämänkaltaisista mahdollisuuksista ei välttämättä ole paras mahdollinen. Ongelmaa on myös päin vastoin: jos pieni lapsi haluaa aloittaa harrastuksen, hyvin monesti siihen paneudutaan liikaa. Tehdään siitä suorittamista hauskanpidon, sen alkuperäisen tarkoituksen sijaan. Eikä oppijalta kysytä, miten hän haluaa asian tehdä. Tällaista olen kuullut ja itsekin olen joskus näihin jollain tavalla törmännyt - ainakin näin hiukan kärjistäen.

Oppimista tapahtuu parhaiten, kun siihen sisältyy luovuutta ja hauskanpitoa. Jos oppimiskokemuksesta tehdään painostava tai ahdistava, oppija haluaa tilanteesta vain äkkiä pois. Tämä saattaa pidemmällä aikavälillä syödä pois sitä intoa ja rakkautta, mitä kyseistä tekemistä kohtaan on syntynyt. Into lopahtaa, ja pian oven suusta kuuluu "en minä enää." Enkä sano, että kaikki pepuille potkimiset olisivat pahasta. On hyvä jos on joku, joka patistaa eteenpäin kun tuntuu että junnaa paikoillaan. Mutta pitää erottaa, kumpi asiaa haluaa harrastaa ja millä tavalla. Että tukeminen ei vaihdu painostukseksi. Vastaavasti epäuskoisuuden pitäisi vaihtua opettamiseksi ja tukemiseksi. Kukin omalla tavallaan ja ajallaan, yksilökohtaisesti.