Helmiä ja sikoja: mietteitä ihmisyydestä
Opetamme ystävillemme ja jälkeläisillemme hyviä tapoja: ei syödä kynsiä, ei kaiveta nenää, ei arvostella suureen ääneen toisia - ei puhuta koko ajan pahaa toisesta ja levitellä omia näkemyksiä heidän asioistaan, joista ei lopulta tiedetä mitään. Toisia ei saa syrjiä, jättää leikkien ulkopuolelle tai kohdella muuten vihamielisesti tai rasistisesti. Kuitenkin samalla kohtelemme muita juuri tällä tavalla.
Jos toinen on sanonut/tehnyt jotain pahasti, häntä vältellään ja/tai hänestä puhutaan pahaa. Sillä ei ole väliä, mitä hyvää hän on tehnyt - millainen ihminen hän muuten on tai mitkä olivat hänen tekonsa motiivit sillä hetkellä. Kuinka hämmentynyt ja sekaisin hän oli, jotta teki juuri sen väärän ratkaisun tai kuinka hän näkee asiat. Tuomittakoon muut sikoina heidän virheistään, sillä itse olemme helmiä. Olemme vaatimattomia ja yhteiskunnan säännöt eivät kosketa meitä.
Jos teemme virheen, se annettakoon meille anteeksi. Jos teemme useamman virheen, meitä ei pidä syyllistämän. Mutta sinä, joka suututit minut kerran, saat ilmaisen menolipun helvetin syvimpään ja pimeimpään nurkkaan. Sama pätee missä tahansa tilanteessa, koska olen kokenut vääryyttä tehtävän itseäni kohtaan. Jos näkisin täsmälleen saman tilanteen samoilla konsepteilla kahden muun välillä, vastaukseni voisi olla toinen. Kaiken tämän aikana saarnaamme toisillemme "ajattele muitakin, älä vain itseäsi" - ja piiskaamme itseämme näyttäen syntisesti puhtaalle.
En sano, etteikö ihmisellä olisi oikeutta purkaa paineita ja stressiä, puhua suutaan puhtaaksi tai ilmaista mielipidettään hiukan vahvemmin jostain asiasta. En väitä, että hieman ilkeämmät sanat olisivat välttämättä pahasta - että joskus "pahana" (mikäli tätä ilmaisua voi käyttää) ihmisenä oleminen ei voisi olla hyvää. Enkä tarkoita, että jokainen tapaus olisi samanlainen, että joku ei oikeasti voisi olla "paha" ihminen ja ansaita "niin metsä vastaa kuin sille huudetaan" -kohtelua. Mutta se, että moitimme toisia samoista teoista ja sanoista, miten itse toimimme soimaamatta yhtään täydellistä ja puhdasta minuuttamme, on väärin. Pitäisi muistaa, että jokainen tekee virheitä. Itsekin olet niitä tehnyt, etkö vain? Minä ainakin olen ja myönnän sen. Tunnustan myös sen, että tulen tekemään virheitä vastaisuudessakin, koska se on inhimillistä ja olen vain ihminen. Ihminen on se, kenen kanssa riitelet. Ihminen on myös se, kenen olemassaolon toivot olevan mitätöity.
Mutta onko ultimaalisen hyvän saavuttaminen vain haave, johon luulemme pystyvämme? Voisiko ihmisluonto olla yksinkertaisesti niin ylivoimainen muihin nähden, että se pystyisi kaikkeen tähän hyvään? Samaan aikaan meidän pitäisi pelastaa itsemme, lähipiirimme, kansamme, koko yhteiskuntamme, luonto ja maailma. Ihmisiä ei saa kuolla yhtään ylimääräistä ja samaan aikaan maapallo on ollut jo pitkään ylikansoitettu, mikä tuntuu vaurioittavan maapallon tasapainoa niin saasteiden, luonnonvarojen, ruoan, veden ja ihmisten tasapuolisen hyvinvoinnin suhteen. Talouden nousu on tärkeä, luonto on tärkeä, jokaisen läpeensä mädän ihmisen hyvinvointi on tärkeä. Taputamme masentuneita ystäviämme olalle: kyllä se siitä. Samalla tavalla valtakunnan päättäjät tuntuvat taputtavan omaa kansaansa, rikkaat köyhiä ja terveet sairaita.
Mitä jos ei se siitä? Ehkä emme yksinkertaisesti pysty kaikkeen tähän hyvään.
Ärsyyntyneinä, loukkaantuneina ja vihaisina unohdamme hyvät tavat ja kohtelemme toisiamme tavoilla, joita he eivät välttämättä ansaitse ja unohdamme kuinka tärkeitä suurin osa näistä ihmisistä meille loppujen lopuksi on. Tämä on ihmiselle luonnollista ja se kuuluu perusluonteeseemme. Ihmisen psyyke ei yksinkertaisesti kestä kaikkea stressiä, paineita ja syyllistäviä, yksilöön kohdistuvia katseita niin yleismaailmallisesti kuin sosiaalisestikin. Virheet pitää vain myöntää ja niistä pitää oppia, mutta niitä ei kannattaisi miettiä liikaa. Kukaan ei ole täydellinen olento, ei edes se kuvajainen, joka katsoo peilistä tai järven pinnasta takaisin, vaikka ihminen onkin epätäydellisyydessään täydellinen. Peilin rikkoutuessa kuvajainen ei ole enää ehjä ja veden pinnan väreillessä muotokuva vääristyy.
Tilannetajua, ymmärtäväisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Lisäksi ripaus rohkeutta ja yrittämisen halua, josko niillä saisi tätä kansaa parsittua kokoon. Kaikki virheet, väärät valintasarjat, huono onni, epäonnistuminen, sekavat ja hämmentyneet tunteet & pää. Ne kuuluvat meille ihmisille, niin kuin muillekin eläville. Sen sijaan että menneisyyttä koko ajan vatvottaisiin, olisiko aika siirtyä eteenpäin? Olisiko aika ruveta olemaan ylpeä siitä sekasotkusta, mitä me olemme?
Jotkut osaavat nämä asiat jo paremmin kuin toiset. Elämänsä aikana todennäköisesti tapaa ainakin yhden ihmisen, jonka tärkeyden ja hyvyyden (mikäli näin voidaan ilmaista) ymmärtää melkein paremmin kuin henkilö itse. Joskus jopa miettii, että mitä hyvää on tehnyt ansaitakseen sellaisen ihmisen elämäänsä? He ovat niin nöyriä ja silti kunnioittavat itseään: antavat tunnustusta, aikaa, vapautta ja iloa myös itselleen. He elävät hetkessä, uskaltavat unelmoida ja toteuttaa niitä. Silti he pitävät joissain asioissa jalat maassa ja pohtivat maailman menoa, kuuntelevat muiden huolia ja ovat mahdollisuuksien mukaan läsnä, kun heitä tarvitaan. Hekin pelkäävät, tekevät omat päätöksensä & virheensä ja vastaavat niistä - elävät. Voiko olla, että sikojen seassa on sittenkin helmiä, vaikka osa on saattanut polkeutua mutaan ja olla nuhruisen pinnan peittämiä?
Jos toinen on sanonut/tehnyt jotain pahasti, häntä vältellään ja/tai hänestä puhutaan pahaa. Sillä ei ole väliä, mitä hyvää hän on tehnyt - millainen ihminen hän muuten on tai mitkä olivat hänen tekonsa motiivit sillä hetkellä. Kuinka hämmentynyt ja sekaisin hän oli, jotta teki juuri sen väärän ratkaisun tai kuinka hän näkee asiat. Tuomittakoon muut sikoina heidän virheistään, sillä itse olemme helmiä. Olemme vaatimattomia ja yhteiskunnan säännöt eivät kosketa meitä.
Jos teemme virheen, se annettakoon meille anteeksi. Jos teemme useamman virheen, meitä ei pidä syyllistämän. Mutta sinä, joka suututit minut kerran, saat ilmaisen menolipun helvetin syvimpään ja pimeimpään nurkkaan. Sama pätee missä tahansa tilanteessa, koska olen kokenut vääryyttä tehtävän itseäni kohtaan. Jos näkisin täsmälleen saman tilanteen samoilla konsepteilla kahden muun välillä, vastaukseni voisi olla toinen. Kaiken tämän aikana saarnaamme toisillemme "ajattele muitakin, älä vain itseäsi" - ja piiskaamme itseämme näyttäen syntisesti puhtaalle.
En sano, etteikö ihmisellä olisi oikeutta purkaa paineita ja stressiä, puhua suutaan puhtaaksi tai ilmaista mielipidettään hiukan vahvemmin jostain asiasta. En väitä, että hieman ilkeämmät sanat olisivat välttämättä pahasta - että joskus "pahana" (mikäli tätä ilmaisua voi käyttää) ihmisenä oleminen ei voisi olla hyvää. Enkä tarkoita, että jokainen tapaus olisi samanlainen, että joku ei oikeasti voisi olla "paha" ihminen ja ansaita "niin metsä vastaa kuin sille huudetaan" -kohtelua. Mutta se, että moitimme toisia samoista teoista ja sanoista, miten itse toimimme soimaamatta yhtään täydellistä ja puhdasta minuuttamme, on väärin. Pitäisi muistaa, että jokainen tekee virheitä. Itsekin olet niitä tehnyt, etkö vain? Minä ainakin olen ja myönnän sen. Tunnustan myös sen, että tulen tekemään virheitä vastaisuudessakin, koska se on inhimillistä ja olen vain ihminen. Ihminen on se, kenen kanssa riitelet. Ihminen on myös se, kenen olemassaolon toivot olevan mitätöity.
Mutta onko ultimaalisen hyvän saavuttaminen vain haave, johon luulemme pystyvämme? Voisiko ihmisluonto olla yksinkertaisesti niin ylivoimainen muihin nähden, että se pystyisi kaikkeen tähän hyvään? Samaan aikaan meidän pitäisi pelastaa itsemme, lähipiirimme, kansamme, koko yhteiskuntamme, luonto ja maailma. Ihmisiä ei saa kuolla yhtään ylimääräistä ja samaan aikaan maapallo on ollut jo pitkään ylikansoitettu, mikä tuntuu vaurioittavan maapallon tasapainoa niin saasteiden, luonnonvarojen, ruoan, veden ja ihmisten tasapuolisen hyvinvoinnin suhteen. Talouden nousu on tärkeä, luonto on tärkeä, jokaisen läpeensä mädän ihmisen hyvinvointi on tärkeä. Taputamme masentuneita ystäviämme olalle: kyllä se siitä. Samalla tavalla valtakunnan päättäjät tuntuvat taputtavan omaa kansaansa, rikkaat köyhiä ja terveet sairaita.
Mitä jos ei se siitä? Ehkä emme yksinkertaisesti pysty kaikkeen tähän hyvään.
Ärsyyntyneinä, loukkaantuneina ja vihaisina unohdamme hyvät tavat ja kohtelemme toisiamme tavoilla, joita he eivät välttämättä ansaitse ja unohdamme kuinka tärkeitä suurin osa näistä ihmisistä meille loppujen lopuksi on. Tämä on ihmiselle luonnollista ja se kuuluu perusluonteeseemme. Ihmisen psyyke ei yksinkertaisesti kestä kaikkea stressiä, paineita ja syyllistäviä, yksilöön kohdistuvia katseita niin yleismaailmallisesti kuin sosiaalisestikin. Virheet pitää vain myöntää ja niistä pitää oppia, mutta niitä ei kannattaisi miettiä liikaa. Kukaan ei ole täydellinen olento, ei edes se kuvajainen, joka katsoo peilistä tai järven pinnasta takaisin, vaikka ihminen onkin epätäydellisyydessään täydellinen. Peilin rikkoutuessa kuvajainen ei ole enää ehjä ja veden pinnan väreillessä muotokuva vääristyy.
Tilannetajua, ymmärtäväisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Lisäksi ripaus rohkeutta ja yrittämisen halua, josko niillä saisi tätä kansaa parsittua kokoon. Kaikki virheet, väärät valintasarjat, huono onni, epäonnistuminen, sekavat ja hämmentyneet tunteet & pää. Ne kuuluvat meille ihmisille, niin kuin muillekin eläville. Sen sijaan että menneisyyttä koko ajan vatvottaisiin, olisiko aika siirtyä eteenpäin? Olisiko aika ruveta olemaan ylpeä siitä sekasotkusta, mitä me olemme?
Jotkut osaavat nämä asiat jo paremmin kuin toiset. Elämänsä aikana todennäköisesti tapaa ainakin yhden ihmisen, jonka tärkeyden ja hyvyyden (mikäli näin voidaan ilmaista) ymmärtää melkein paremmin kuin henkilö itse. Joskus jopa miettii, että mitä hyvää on tehnyt ansaitakseen sellaisen ihmisen elämäänsä? He ovat niin nöyriä ja silti kunnioittavat itseään: antavat tunnustusta, aikaa, vapautta ja iloa myös itselleen. He elävät hetkessä, uskaltavat unelmoida ja toteuttaa niitä. Silti he pitävät joissain asioissa jalat maassa ja pohtivat maailman menoa, kuuntelevat muiden huolia ja ovat mahdollisuuksien mukaan läsnä, kun heitä tarvitaan. Hekin pelkäävät, tekevät omat päätöksensä & virheensä ja vastaavat niistä - elävät. Voiko olla, että sikojen seassa on sittenkin helmiä, vaikka osa on saattanut polkeutua mutaan ja olla nuhruisen pinnan peittämiä?
Kommentit
Lähetä kommentti