All I Want for Christmas Is You
Hyvää Joulua! Sen totean näin ensimmäiseksi :) Tämä joulu vaikuttaa juuri sellaiselta, jolloin on kaikki kohdillaan: on kuusi, ruoat, sauna, maaseutu ja tarpeeksi lunta. Kahden viimeisen takia jouduin eilen illalla suorastaan raahautumaan ulos ottamaan joitakin kuvia, vaikka kamera ei annakaan oikeutta sille todellisuudelle, mikä silmien edessä on.
Tämä kirjoitus sisältää 23.12.2012 ottamiani kuvia.
Mutta niin: joulu. Kaikilla on toiveita sitä kohtaan. Joku haluaisi olla terve, joku olla oman kullan kainalossa, joku vain yksinkertaisesti saada ruokaa, saunaa ja perinteistä joulua - eikä pidä unohtaa taaperoisia, jotka odottavat innolla pukkia ja lahjoja! Ja pian tämän jälkeen tuleekin uusi vuosi ja uudet kujeet. Uudet lupaukset, jotka hyvin moni unohtaa ensimmäisen parin kuukauden aikana samalla löytäen monia tapoja rikkoa ne.
Sen takia olisi hyvä hiljentyä miettimään itseään joulun aikana. Millainen olen ollut hyvine ja pahoine puolineni, mitä todella haluan? Samalla tämä voi auttaa turhanpäiväisten uudenvuodenlupauksien kanssa. Siis sillä tavalla, ettei niitä turhia lupauksia tulisi. Tämän takia en ole enää moneen vuoteen lupaillut laihduttavani, jättäväni karkinsyöntiä tai muuta vastaavaa - mitä ihmiset yleensä lupaavat. Sen sijaan lupaan yleensä tavoitella sitä, että olisin onnellisempi kuin viime vuonna. Että en antaisi pienten murheiden masentaa, että nauttisin täällä olostani ja tekisin elämästäni elämisen arvoisen. Tekisin siitä sellaisen, jota voisin miettiä istuessani oman porstuani kiikkutuolissa kun olen jo vanha, höperö mummo. Hiljaa hymyillen.
Tuon kaltaisen lupauksen olen onnistunut kutakuinkin pitämään joka ikinen kerta.
Think about it.
Kommentit
Lähetä kommentti