Sateinen Amsterdam

Ennen isolle kirkolle siirtymistä täytyi vielä pysähtyä yhdessä paikassa.

Keukenhof: jokaisen kukkafanaatikon maanpäällinen taivas. Olen kuullut puutarhasta niin paljon hyvää, että oli pakko käydä paikan päällä. Pidän kukista (kuten kuka tahansa nainen), mutta intoilijaksi en itseäni luokittele. Syynä tähän saattaa olla se, ettei suvussamme kukoistava viherpeukalogeeni ole periytynyt minulle. Päin vastoin: vuosien varrella vain kaksi kasvia on onnistunut säilymään hengissä, kun muut ovat menehtyneet. Toinen selvinneistä on tällä hetkellä keittiössä oleva avokado, jonka pelkään kuolevan seuraavan kahden kuukauden sisään. 

Matkani kävi siis ensin Leideniin, mistä lähti bussikyyti puutarha-alueelle. Keukenhofin porteilla turistimäärä oli valtava! Onneksi sisään päästyäni tilanne hiukan helpotti, kun ihmiset hajaantuivat tasaisesti alueelle. Joka paikassa oli ihmisiä, mutta sain kuitenkin otettua jokusen kuvan ilman, että muita oli kuvissa.

Vähintään yksi pakollinen omakuva.

Maailman paras vohveli.

Muutaman tunnin seikkailun jälkeen oli aika jatkaa matkaa kohti Amsterdamia. Bussilla pääsin Schipholiin, josta otin junan Amsterdam Centraal Stationille. Vaikka olin etsinyt tietoa Amsterdamista etukäteen jonkin verran, oli se silti huomattavan erilainen kuin mitä olin kuvitellut. Mm. välimatkat olivat lyhyempiä kuin mitä kartat antoivat olettaa, minkä vuoksi minulla meni hiukan ylimääräistä aikaa eksyillessä, mutta löysin lopulta tieni majapaikkaani nimeltä The Flying Pig Uptown.

Lentävä possu.

Rijksmuseumin kellot soittivat kauniita sävelmiä.

Jo ilmoittautuessani minulle selvisi, että paikassa työskenteli yksi suomalainen tyttö. Pääsinkin heti hänen juttusilleen ja hän opasti minut talon tavoille ja huoneeseeni. Huone oli todella pieni, mutta se soveltui matkan tarkoitukseeni: olisin siellä nukkumassa, en viettämässä aikaa - joten huoneen koko ja viihtyvyys olivat toissijaisia tekijöitä. Kyseessä oli kahdeksan ihmisen unisex huone ja homma sujui ihan hyvin. Ainoat "ongelmat" joita kohtasin, olivat nämä: kun kanssanukkujat tulivat aamukolmelta takaisin huoneeseen illanvieton päätteeksi, päälle laitetut valot ja kolistelut häiritsivät lievästi unen laatuani. Lisäksi viimeisenä yönä yläpuolellani nukkuva mies piereskeli unissaan erittäin kovaäänisesti ja viereisessä sängyssä oleva intialaisnainen kuorsasi, muttta nämä ovat niitä asioita, joita mahdollisesti voi tapahtua tämänkaltaisissa majoitusratkaisuissa. Mutta se majoituksesta.

Lähdin sinä iltana vielä käymään paikallisessa Hard Rock Cafessa, josta löysin kivan paidan ja pari olutta. Syötyäni palasin hostellille, jossa tutustuin muutamaan ihmiseen. Pelasin heidän kanssaan biljardia ja vietin iltaa, sillä kello oli jo sen verran, etten jaksanut lähteä kaupungille seikkailemaan. Seuraavana aamuna ajattelin kuitenkin lähteä aikaisin liikkeelle, sillä olisi paljon nähtävää sille päivälle.

ZZZ

Suunnitelmani ei aivan onnistunut, sillä herätessäni huomasin kellon olevan jo puoli yksitoista. Mutta pian olin jo jalkeilla: ostin 24 tunnin lipun hop on - hop off veneisiin, joilla pääsisin kulkemaan eri puolille kaupungin keskustaa. Matkani kävi ensimmäisenä Madame Tussauds:n vahakabinettiin, josta löytyi aidon kokoisia ja näköisiä nukkeja eri julkisuuden henkilöistä: niin fiktiivisistä kuin oikeista. Tämän jälkeen rupesi satamaan enemmän, joten lähdin ensin etsimään mieleistä syötävää ja (hetkellisen sään kirkastumisen jälkeen) sitten kohti Anne Frankin taloa.

Paikallinen päällikkö 1500-luvulta.

Anne Frank.

Frankin museo oli aivan mahtava kokemus, mutta ei niinkään miellyttävä. Syynä tähän ei ollut se, että jouduin jonottamaan tunnin verran kylmässä tuulessa ja sateessa, vaan se todellisuus ja kauhun kokemukset, mitä he joutuivat aikanaan kohtaamaan. Kouluaikoina Anne Frankista oli puhuttu monta kertaa ja tiesin, että hänen päiväkirjansa julkaistiin, mutta en ollut koskaan vaivautunut ottamaan asioista selvää juurikaan tuota enempää. Kuulin koko Frankin perheen tarinan, näin heidän asuin- ja piilopaikkansa sekä otteita alkuperäisestä päiväkirjasta. Kokemus oli erittäin vaikuttava ja lupasinkin itselleni, että Suomeen takaisin tullessani käyn lainaamassa tuon päiväkirjan. Se ei tule olemaan mitään mieluisaa luettavaa, mutta tämän museokokemuksen jälkeen minun on aivan pakko lukea se. Ainakin se toimii hyvänä muistutuksena siitä, millaisessa maailmassa elämme: haluamme miettiä, että vastaavia hirmutekoja ei enää tapahtuisi elinaikanamme - mutta ne voivat tapahtua, mikäli emme estä niitä kansakuntana.

Koningsdag.

Seuraavana aamuna kävin kävelemässä ulkona ja totesin, että kuninkaan syntymäpäivän kunniaksi kaikki ruokapaikkoja, baareja ja satunnaisia pikkukauppoja lukuunottamatta olivat kiinni. Olin ymmärtävinäni aiemmin, että paikat menisivät kiinni vasta kello 15 jälkeen, joten olin säästänyt pari juttua luonnollisesti viimeiselle päivälle. Tämän vuoksi Foodhallen ja Heineken Experience jäivät kokematta, mutta jäipähän jotain seuraavallekin kerralle, mikäli joskus palaan Amsterdamiin.

Hostellin vieressä oleva Vondelpark oli täynnä lapsiperheitä, jotka myivät kirpputorimaisesti omia tavaroitaan. Jotkut soittivat musiikkia tai myivät myös ruokaa. Vaikka sää oli hiukan epävakainen, niin tunnelma oli katossa ja kaikilla oli hauskaa. Erityisesti mieleeni jäi pieni tyttö ja hänen veljensä, joista toinen soitti saksofonia ja toinen selloa - sekä hiukan vanhempi poika, joka soitti erittäin taidokkaasti ämpärirumpuja.

Hiukan myöhemmin huomasin olevani ison porukan mukana, joka koostui pääasiassa hostellin työntekijöistä sekä muutamasta matkailijasta. Lähdimme Leidseplein:n aukion kautta kulkeutumaan kohti keskustaa. Täällä juhlivat kaikki aikuiset: jokaisella oli jotain kirkkaan oranssia päällään, musiikki pauhasi ja kadut olivat niin täynnä ihmisiä, että käveleminen oli ajoittain hiukan haasteellista. Melu oli korvia huumaava, mutta kaikilla oli hauskaa. Matkalla pyörähdimme myös punaisten lyhtyjen alueella. Näin kului noin kuusi tuntia, kunnes toisen matkaajan kanssa lähdimme takaisin hostellille. Kummallakin lähti lento seuraavana päivänä, joten oli hyvä ajatus olla ajoissa nukkumassa.

Hiljaisuuden kaiku.

Olin liikenteessä jo puoli kahdeksan aikaan aamulla. Kaikki kadut oli purettu rakennelmista ja pesty yön aikana. Samalla oli pyyhitty pois kaikki, mitä edellisenä päivänä oli tapahtunut. Vettä satoi kevyesti tihkuen ja minun lisäkseni kaduilla oli vain jokunen muu ihminen. Kävellessäni hiljaisilla kaduilla ja kanaalien yli, antoi Amsterdam väläyksen todellisesta kauneudestaan. Pidin lomareissustani, mutta kaikkein eniten huomasin nauttivani hetkistä, jolloin kaduilta puuttuivat ne muutamat sadat ihmiset. Liekö tämä joku suomalainen juttu, varmaankin.

Välillä reissun aikana paistoi aurinko.

Hengähdys. Silti tuntuu hyvältä palata kotiin ja arkeen.