The Day of Tasks part 3/3

"Hei."

"No hei, mitäs sitten? En kerennyt siihen seitsemään minuuttiin."

"Missäs sinä nyt olet?"

"Öhm... Houkutuksessa?"

"!? Mitä reittiä kävelit??"

"Kauppakatua..?"

"...Okeiiiii. No mutta tule takaisin päin sitten. Kirkon nurkalla on se jäätelökioski, tule siihen."

Ohjeet saatuani huokaisin ja lähdin kävelemään takaisin päin. Jälleen kerran hämmästyksekseni kioski oli kuitenkin kiinni. Sen edessä, sivuilla tai takanakaan ei ollut tuttujani. Melkein olin jo soittamassa uudelleen "vihjenumeroon", kun puhelimeni soi. Miehenretaleeni sanoi, että olin jo näköjään päässyt perille tapaamispaikkaan. En ihan kerennyt kysyä, missä hän oli, kun tajusin hänen istuvan toisella puolella katua: Isä Camillon terassilla. Harvinaisen hyvin hän joukkoon kyllä sopeutui, se täytyy myöntää.

Menin siis hänen luokseen. En kuitenkaan noudattanut hänen ehdotustaan ja hakenut itselleni juotavaa, vaan tyydyin mukanani olevaan vesipulloon. Hetken aikaa juteltuamme - tähän mennessä vastaan tulleista rasteista - hän kuitenkin passitti minut eteenpäin. Häneltä en viimeistä kirjettä saanut, vaan minun piti viidessä minuutissa olla kaupungintalolla...

Kaupungintaloa lähestyessäni huomasin tutun letin. Sama Viikinki - Herra V - odotti siellä viimeisen kuoren (sekä polkupyöräni kanssa).

Yhdeksäs kirjekuori - 8V

"Vihje 8

Nyt kun olet saanut polkupyöräsi takaisin on sinun aika käydä tarkistamassa posti.

Kuka tietää, vaikka sieltä löytyisi vihje. ;)"

Mitä? Ei vieläkään ollut viimeinen vihje? No jo nyt on kumma. Satamasta lähtiessäni oltiin jo puhuttu viimeisestä vihjeestä, Oltuani Houkutuksessa noin kello 16:00 ei siellä sitä ollut - eikä se ollut tämäkään! Ei sillä, en halunnut leikin ihan vielä loppuvan, mutta en voinut olla miettimättä, kuinka monta "viimeistä" vihjettä vielä tulisi.

No, pyörän selkään ja polkemaan kohti kämppää. Sisään päästyäni lattialla ei ollut mitään. Kerkesin jo miettiä, missä seuraava kuori oli, kunnes huomasin sen. Lähtiessäni olin laittanut keittokomeron oven kiinni, joten kirjekuori oli teipattu oveen. K-P:nkin henkilöllisyys paljastui, kun näin, minkälaisen hienon kuvan hän oli kuoreen piirtänyt. Noh, päivän piristys se oli tämäkin.

Kymmenes kirjekuori - 9T

"Vihje 9 

Onneksi olkoon, olet suoriutunut upeasti kaikista rasteista tähän mennessä.

Viimeinen rastisi vie paikkaan, missä musiikki ja ruoka kohtaavat. Täältä löydät etsimäsi omalla nimelläsi.

Mutta älä kiirehdi, sinun on oltava paikalla vasta klo 19.

Käy rauhassa suihkussa, rentoudu ja laittaudu. Pukukoodia ei ole, mutta tässä vihje, miltä muut voivat näyttää.

*Minun muinoin ottamani kuva, missä poikaystäväni istuu puku päällä omalla sohvallani*

P.S. Kurkkaa jääkaappiin. ;)"

Jääkaapista löytyi kuohuviinipullo. Kaikkea se mies keksii... :) Kello ei ollut vielä edes kunnolla viittä, joten minulla oli runsaasti aikaa (tässä välissä kerkesin puhua puhelimessa myös vanhempieni kanssa ja vaihdella kuulumisia). Sain myös soiton tältä samalta, ihanalta miehenketaleelta, joka ilmoitti aikataulun muuttumisesta. Minun piti olla klo 18:45 oman kämppäni parkkipaikalla, eli minun ei tarvinnut kävellä paikan päälle. Siispä pitkä ja kuuma suihku ja rentoutumista. Vaatteetkin kerkesin kunnolla valita. :)

Lähdön hetkellä kaikki näytti olevan kunnossa: kaikki tarvittavat olivat mukana ja mekko päällä. Astuin ovesta ulos, kun ensimmäistä kertaa henkilövalinta yllätti. Kuskina minulla oli poikaystäväni äiti, joka hymyili minulle hyvin leveästi. "Älä sano että sinä tiesit tästä", oli minun pakko tokaista autoon päästyäni. Hän vain nauroi ja sanoi kuulleensa vasta sinä päivänä tehtävästään. Siinä sitten höpöteltiin kaikkea. Totesin jopa kostavani Herra T:lle joskus tämän päivän, koska meillä oli ilmeisesti samankaltaisia ajatuksia pyörinyt pitkään. Hän vain kerkesi toteuttamaan ensiksi.

Päästyämme perille toivotin Rouva S:lle hyvää kesälomamatkaa ja kiitin kyydistä. Sitten oli aika astua viimeiseen koitokseen: King's Crowniin.

Paikka oli ihan kivasti täynnä, ja jokunen pääkin kääntyi kun ovesta astuin sisään. Bändi aloitteli pikkuhiljaa soundcheckin tekemistä. Viimein löysin poikaystäväni ja menin istumaan hänen pöytäänsä. Sanaton olin jo melkein hänen ulkonäöstään ja läsnäolostaan (kuten myös koko päivästä), mutta ilmeeni ja reaktioni olisi ollut kuvaamisen arvoinen, kun tarjoilija toi kuohuviinilasit ja viiden - kukin toistaan kauniimman - ruusun kimpun. Neljä punaista, yksi valkoinen. Ilmeeni oli myös kuulema näkemisen arvoinen, kun kuulin hänen itse sitoneen ne (tosin kukkakauppatädin avustuksella).

Siinä vaiheessa oli erittäin hankala hallita tunteitaan ja reaktioitaan, positiivisessa mielessä. Tunnin verran varmaan vain juttelimme, emmekä ollenkaan kerenneet ruokalistaa katselemaan. Samalla kävi ilmi, että varustelistaani oli piilotettu hämäysesineitä, joita ei sitten oikeasti tarvittukaan - kuten teepussi, köysi ja tyhjä sytkäri. Juttelimme myös siitä, että kertaakaan päivän aikana en ollut varsinaisesti yksin. Läppäri ja kännykkä olivat käyneet kuumana, kun koko ajan joku näki minut jossain tai lähdin jostain. Pariin otteeseen hän oli ollut parin metrin päässä, enkä ollut tajunnut. Muun muassa Herra Viikingin ensimmäistä kertaa tavatessani sekä Memphiksessä - missä hän oli ollut lähimmän tolpan toisella puolella! Ilmankos minulla olikin hassu tunne silloin... Sittemmin keskustelimme hetken, kumpi valitsee ja mitä valitsee. Lopulta mieheni päätti puolestani sekä alku- että pääruoan juomineen. Jälkiruokia katseltaisiin jälkeenpäin.

Etanapannua ja jättirapupastaa sekä kummallekin oma valkoviininsä. Sittemmin maitosuklaata ja pähkinää - eli maitosuklaa-pähkinä ganachea, jäätelöä, kermavaahtoa ja mitä vielä. Toiselle puolelle pöytää tuli osittain erilaiset annokset, mutta kumpikin oli erittäin tyytyväinen ja sai kupunsa täyteen. Täältä sain myös buranan, jotta pystyisin nauttimaan illasta kunnolla. Jälkiruoan talo tarjosi, koska pääruoissa kesti kuulema kauan, vaikka me emme ajan kulua huomanneetkaan toistemme seurassa.

Sieltä lähdimme vielä hetkeksi istumaan Hiilen terassille, josta sain iltateeni. Sieltä lähtettyämme törmäsimme ensimmäisiltä rasteilta tuttuihin "Mestari" Herra S:ään, Neiti K:hon, "Mysteerimies" Herra M:ään sekä johonkin heidän ystäväänsä, ketä en tuntenut. Muutamat sanat vaihdettuamme tiet erkanivat eri suuntiin ja me lähdimme kotia kohti jatkamaan iltaa kahden kesken.

Aivan huippupäivä, seurasta ja illasta puhumattakaan - iso kiitos kaikille mukana olleille! Viikonloppu jatkui vielä sunnuntaina ja maanantaina mökillä ollen, saunoen, hamppareita tehden sekä kissoja ja koiria rapsutellen. Sen vain sanon, että odottakaahan vain, kunhan saan omat aivonystyräni liikkeelle! (;

Kosto elää, vai miten sitä sanotaankaan! <3