Yksinäisen ihmisen laulu

Kuulen lintujen äänet ja leikkivät lapset musiikin seasta. Näen hangen kimalteen ja höyryävän teekuppini, joka on keittiöjakkaralla vieressäni. Minä vihellän matkallani, musiikin tahtiin. Vilkaisen peiliin, mistä näen sinut ja hymysi - kurkotan kuvajaista varoen. Mutta peili on hauras: se särkyy, olen yksin. Siivoan sirpaleet, vihellänkö sittenkin yksinäisen  ihmisen laulua?

Yksinäinen elämä ei aina tarkoita yksinäisyyttä. Vaikka olisi kuinka paljon tuttuja, kavereita, ihania sukulaisia ja ystäviä - voi silti elää yksinäisesti. Minä tarkoitan tällä vapautta omaan elämään ja valintoihin. Vaikka olisikin mitä onnellisimmassa parisuhteessa, lopulta me elämme vain ja ainoastaan itseämme varten, aivan kuin "yksinäinen ihminen". Sanotaankin, että koskaan ei pitäisi antaa koko sydäntään kenellekään, sillä muuten ei elä enää itsensä tähden. Ja niinhän se on, jossain vaiheessa meidät lasketaan kuoppaan - yksin ja yksitellen - ja me jäämme lopultakin yksin.

Yksinäinen on myös itsenäinen. "Yksinäinen ihminen" on usein omassa maailmassaan, ja hän elää hyvin pitkälti täysin itselleen, ovathan he mitä moninaisimmassa merkityksessä yksinäisiä. Vaikka sinulla olisi ystäviä, voit silti olla yksinäinen. Vaikka olisit avioliitossa, saatat olla yksinäinen. Useimmiten tämä koetaan huonoksi asiaksi, ja sitähän se yleensä on. Yksinäisyys on tunne: ikävä, jonkin - tässä tapauksessa seuran - kaipausta. Mutta onko tämänkin pakko olla paha asia? Jos yksinäisyydestä oppii nauttimaan, oppii nauttimaan myös itsensä kanssa olemisesta, mitä tarvitsee elämässään. Yksin ollessaan ihminen on nimittäin juuri se, mitä hän oikeastikin on: yksilö. Silti ulos astuessaan monet uppoutuvat massaan, kaikennäköisten virtojen viemiksi. He unohtavat itsensä.

Milloin voit sanoa eläväsi omaa elämääsi?

Wreck It Ralph: I'm bad, and that's good. I will never be good, and that's not bad. There's no one I'd rather be... than me.
- Wreck It Ralph

Yksinäinen elämä voi tarkoittaa siis lisäksi erilaisuutta ja erilaisuus on hyvä. Erilaisuus on voima, mikä tekee meistä meidät. Silti jotkut pelkäävät sitä kuollakseen. Ja kun monet pelkäävät, silloin yhteisö tai yhteiskunta pelkää erilaisuutta, ja nämä yrittävät suojella itseään sekä "muita tietämättömiä & pelkäämättömiä" erinäisiltä vaaroilta. He luovat organisoidun järjestelmän, jossa erilaisuus tarkoittaa vaaraa. Ja koska he pelkäävät, he luovat monia vahvempia ja heikompia, "päteviä" syitä ja perusteluita toiminnalleen, joilla he yrittävät minimalisoida vaarat. Tuntuu kuitenkin siltä, että samalla he yrittävät minimalisoida sattumien, onnen ja elämisen mahdollisuudet.

Pelottava varjo osoittautuu puuksi, mörkö kiveksi. Ei ole pelättävää.


Erilaisena oleminen on muutakin kuin oman seksuaalisuuden eroamista valtaväestöstä, erilaisten pysyvien vammojen omaamista tai eri tavalla pukeutumista. Erilaisuus on myös omia valintoja, oman suun avaamista kun muut eivät uskalla. Sitä että sinun mielipiteesi eivät ole välttämättä samanlaisia kuin vanhempiesi. Ystäviesi ja tuttujesi valinnat voivat poiketa omistasi. Erilaisuus on sukulaisten, opettajien ja opinto-ohjaajien esittämien ura-valintojen hylkäämistä, kapinointia yhteiskunnan valintoja vastaan tai pyrkimistä muuttaa sen rakenteita ja toimintaa. Nykyään erilaisuutta on olla oma itsensä. Tätä tulisi harrastaa enemmän, vaikka vaarana on tulla luokitelluksi yhteiskunnan virheeksi.

Vanellope von Schweetz: Everyone here says I'm just a mistake...
- Wreck It Ralph 

Mutta minä tunnustan, että olen ylpeä yhteiskunnassamme olevista virheistä. He nimittäin eivät ole kauppojen ilmeettömiä mallinukkeja tai tekaistun oloisia, kuten monet mainoksissa olevat perheet. He ovat uniikkeja, aitoja ja erilaisia, eivätkä he välttämättä toimi kuten heidän sukupuoleltansa tai heidänlaisiltaan ihmisiltä odotetaan. Heillä ei ole samanlaisia mielipiteitä kuin kaikilla muilla. He eivät aina kuuntele, vaan toimivat oman ajattelumallinsa mukaan - he ovat kapinallisia. He ovat niitä, jotka oikeasti toteuttavat itseään - luokittelemattomia. Mieluummin kutsuisin heitä sankareiksi kuin virheiksi.

Vanellope von Schweetz: Welcome to my home! I sleep in these candy wrappers and bundle myself up like a little old lady!
Wreck It Ralph: By yourself... All this garbage around you...?
Vanellope con Schweetz: Well... yeah. I mean, everyone here says I'm jsut a mistake and that I wasn't even supposed to exist. What do you expect?
- Wreck It Ralph

Error XXXXXX-XXXX reporting to duty: life.

Kommentit