Tarina kohtaamisesta

En tiedä miksi, mutta mieleeni muistui eräs juttu. Itse asiassa tämä tositarina sijoittuu melkein täsmälleen 6kk päähän - ajassa taaksepäin.

"Kerran eräs nuori nainen tapasi iltaviihteeltä kotiin päin mennessään miehen. Kello taisi olla lähempänä kolmea ja neljää aamulla, oli hiukan vilpoinen sää ja taivas oli täynnä tähtiä. Kaiken lisäksi oli ihanan hiljaista, joten mikä olisikaan sen mukavampaa kävellä kotiin hyvän illan jälkeen?

Sitten kuului ääni "Hey! Are you cold?" Tosin aluksi (kuten suomalaiseen luontoon kuuluu) hän oli varautunut miestä kohtaan: kuka tulee juttelemaan yksin kävelevälle, tuntemattomalle ihmiselle ilman mitään syytä? Lähiympäristössä oli kuitenkin muutama ihminen, joten nainen uskaltautui vaihtamaan pari sanaa.

Mies oli katolilainen, alunperin Minnesotasta kotoisin. Hän oli käymässä ystävänsä luona. Mies kertoi, että tämä hänen suomalainen ystävänsä pelasi jalkapalloa paikallisessa joukkueessa.

He kävelivät samaa matkaa ja juttelivat hiukan. Jonkin aikaa juteltuaan he siirtyivät urheilusta taiteisiin ja elämänfilosofiaan. He puhuivat hyvästä elämästä: millaisia ihmiset ovat, millaisia heidän pitäisi olla - millaisia meidän pitäisi olla.

Hetken aikaa mies ja nainen puhuivat myös tähdistä ja mies tuntui ymmärtävän, mitä nainen yritti hänelle englanniksi kertoa. "Yeah, I know that feeling because I think like that too." Harvinaislaatuista ymmärrystä puolin ja toisin, mikäli näin voi sanoa.

Lopuksi kun he olivat jutelleet vähän aikaa, mies sanoi olevansa iloinen juttutuokiosta (huom. kulttuurierot). Ja niin oli myös nainen. Kumpikin totesi jälkeenpäin, että oli hyvä, ettei nainen juossut heti karkuun. "Hyvä, että on olemassa ihmisiä, jotka huolellisen ja tarpeellisen harkinnan jälkeen uskaltavat kuitenkin jutella - ja antavat ennakkoluulojen pikkuhiljaa hälventyä."

Viimeisinä sanoinaan mies toisti yhtä lausetta. "Remember_Who_You_Are, DO NOT forget it." Lopuksi sekä mies että nainen kiittivät toisiaan keskustelusta ja kumpikin heistä painui tahollensa nukkumaan. 

Seuraavana päivänä nainen oli hakemassa ystäväänsä juna-asemalta, kun tämä näki saman miehen kävelevän reppuinensa ohitseen, huomaamatta naista ollenkaan. Nainen ei kerennyt sanomaan hyvää matkaa, eikä myöskään toivottamaan uudelleen hyvää loppuelämää."

Tämänkaltaisia asioita tapahtuu yleensä vain saduissa, ainakin omien havaintojeni ja kokemuksieni mukaan. Niinhän tämäkin oli yksi sellainen: tarina. Ja tiedän tämän naisen vielä välillä miettivän, tuleeko hän koskaan enää tapaamaan tuota miestä? Jokin tässä tapahtumassa nimittäin kosketti häntä tavalla, jota on hankala pukea sanoiksi.

Voisivatko tämän kaltaiset tapahtumat siis olla niitä elämän ainutlaatuisia aarteita, joita kokee melkeinpä kerran elämässä - jos silloinkaan - ja jotka saavat muistelemaan & pohtimaan niitä pitkään? Tämäkin nainen tulee todennäköisesti muistelemaan tätä unta muistuttavaa tarinaa vielä monta kertaa, kenties vielä silloinkin, kun hän jo vanhana rouvana istuu vanhainkodin kiikkutuolissa katsellen ikkunasta ulos. 

Mutta mietin, tulenko joskus unohtamaan meidän välisemme keskustelun? En usko. Koska haluan muistaa kuka olen - ja minä_en_halua unohtaa.