Kohti Oulua ja sen yli.
Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna suuntasin ystäväni kanssa Ouluun. Siellä meitä odottaisivat tutut Nallikarin maisemat sekä Qstock -festivaali. Lähdimme torstaina alkuillasta ja keli oli mitä mainioin.
Seuraavana aamuna olimme iloisia, että tulimme jo edellisenä päivänä. Näin saimme nukkua hiukan pidempään (niin hyvin kuin teltassa on mahdollista) ja aloitimme ensimmäisen festivaalipäivämme Nallikarin uimarannalta jäätelön kera. Ensimmäisen päivän henkilökohtainen suosikkini oli ehdottomasti Mokoma, joka soitti Sirkusteltassa akustisena. Tunnelma oli katossa, hyvä lavakarisma ja esitys, mahtavaa musiikkia!
Toisena päivänä kiertelimme aamusta keskustassa: kävimme mm. kahvilla ja kauppahallin (ja poliisipatsaan) luona. Lisäksi kävimme tankkaamassa itsemme ravintola Pannussa. Tässä ehdoton ruoka/matkavinkki, sillä sekä ruoka että palvelu oli todella hyvää! Itse syömäni etanat eivät kerenneet kuviin asti, sillä maku oli aivan mieletön. Pannupitsakin oli todella hyvin tehtyä, ja niitä saa myös jaettuna useamman henkilön kanssa.
Mieleenpainuvimmat/odotetuimmat keikat tulivat Battle Beastilta, Stam1nalta, Amaranthelta sekä tietenkin Alice Cooperilta - joka oli järjestänyt huikean shown Frankensteinin ja giljotiinin kera. Vierailulla kävi myös Michael Monroe, joka veti oman osansa todella hyvin. Fiilis Qstockista yleisesti 4/5: oli huikeaa ja mahtavaa, mutta joitain juttuja olisi voinut parantaa.
Sunnuntai oli ensimmäinen päivä jolloin sai ottaa rennommin, sillä aikatauluja ei ollut - lukuunottamatta Nallikarilta poistumista, mikä oli tehtävä kello kolmeen mennessä. Lähellä olevan Break Sokos Hotel Edenin aamupala oli todella runsas, eikä harmittanut lainkaan, että maksoimme siitä lystistä n. 15€ per henkilö. Seuraavaksi kävimme purkamassa telttamme, kirjauduimme ulos leirintäalueelta ja lähdimme uimaan Edeniin. Poreallas ja saunat rentouttivat juurikin täydellisesti ennen kotimatkan alkua - ja keli oli mitä kaunein.
Ennen etelään päin ajamista kävimme kuitenkin vielä Koitelinkoskella, joka on mielettömän kaunis alue n. 20km Oulusta pohjoiseen. Niitä maisemia en tule ihan heti unohtamaan.
Satunnainen autokuva. |
Nallikari. |

Mokoma. |
Toisena päivänä kiertelimme aamusta keskustassa: kävimme mm. kahvilla ja kauppahallin (ja poliisipatsaan) luona. Lisäksi kävimme tankkaamassa itsemme ravintola Pannussa. Tässä ehdoton ruoka/matkavinkki, sillä sekä ruoka että palvelu oli todella hyvää! Itse syömäni etanat eivät kerenneet kuviin asti, sillä maku oli aivan mieletön. Pannupitsakin oli todella hyvin tehtyä, ja niitä saa myös jaettuna useamman henkilön kanssa.
Ravintola Pannu. |
Mieleenpainuvimmat/odotetuimmat keikat tulivat Battle Beastilta, Stam1nalta, Amaranthelta sekä tietenkin Alice Cooperilta - joka oli järjestänyt huikean shown Frankensteinin ja giljotiinin kera. Vierailulla kävi myös Michael Monroe, joka veti oman osansa todella hyvin. Fiilis Qstockista yleisesti 4/5: oli huikeaa ja mahtavaa, mutta joitain juttuja olisi voinut parantaa.
Battle Beast. |
Stam1na ja kaksi ihmistä. |
Amaranthe. |
Alice Cooper. |
Rock'n'roll ja saippuakuplia. |
Michael Monroe ja Alice Cooper. |
Sunnuntai oli ensimmäinen päivä jolloin sai ottaa rennommin, sillä aikatauluja ei ollut - lukuunottamatta Nallikarilta poistumista, mikä oli tehtävä kello kolmeen mennessä. Lähellä olevan Break Sokos Hotel Edenin aamupala oli todella runsas, eikä harmittanut lainkaan, että maksoimme siitä lystistä n. 15€ per henkilö. Seuraavaksi kävimme purkamassa telttamme, kirjauduimme ulos leirintäalueelta ja lähdimme uimaan Edeniin. Poreallas ja saunat rentouttivat juurikin täydellisesti ennen kotimatkan alkua - ja keli oli mitä kaunein.
Mama, I'm in heaven. |
Ah, ihanaa!
Ennen etelään päin ajamista kävimme kuitenkin vielä Koitelinkoskella, joka on mielettömän kaunis alue n. 20km Oulusta pohjoiseen. Niitä maisemia en tule ihan heti unohtamaan.
Koitelinkoski. |
Onnellinen reissaaja. |
Minne seuraavaksi?
Kommentit
Lähetä kommentti