Mill Streetin ikkunasta
Kahdeksan työpäivän putki on viimein ohi. Se loppui lauantai-iltana. Kahdeksaan päivään mahtui onnistumisia, huonoja hetkiä ja päiviä - paljon aikaa. Parina iltana kävin työkavereiden kanssa pubissa/klubilla työpäivän jälkeen. Se teki hyvää, rentoutti - sain uusia ystäviä ja tuttuja.
Ja eilen muutin tänne keskustaan. Huoneeni on pieni, mutta riittävä. Perhe, jonka luona asun, on erittäin mukava - koirakin (Captain nimeltään) on mitä suloisin vanhus. Talon rouva on Atlantasta kotoisin ja hän on amerikkalaiseksi, joka asuu Irlannissa, erittäin suomalaistyyppinen. Hän haluaa syödä terveellisesti sekä tehdä elämässään mielenkiintoista ja hauskaa työtä. Hän pitää hiljaisuudesta ja järjestyksestä, kotona pitää olla siistiä. Tänne on siis helppo sopeutua, eikä vuokrakaan ole paha - säästän rahaa. Voin elää kunnollista elämää ja silti saan rahaa säästöön. Kämppäkaverina on myös 33-vuotias tarjoilija, joka työskentelee samassa työpaikassa kuin minä. Kaikki ovat mukavia (kuten myös talon irlantilaisisäntä, jonka unohdin aikaisemmin mainita) ja olemme vuokraemännän kanssa juoneet jo viiniä, tänään tutustutan hänet glögiin. Joskus leivomme pipareita, joululomalta tullessani tuon hänelle ruisleipää ja ehkä käymme joskus ajelemassa jossain päin katselemassa vuorta, kallioita...
Tai no en aina, välillä työt painavat päälle. Olisi mukavaa, jos ei tarvitsisi olla ihan niin paljoa töissä. Voisin tutkia enemmän kaikkea, elää - seikkailla. Tosin kaikkea ei voi saada - ainakaan heti. Katsotaan, mitä päivät tuovat tullessaan, sillä toistaiseksi tämä pieni kaupunki on onnistunut yllättämään minut positiivisesti kerran jos toisenkin: uusia ihmisiä, paikkoja, mahdollisuuksia - joka suuntaan. Viimeksi minut yllätettiin tänään, sillä täältä löytyy oikeasti kaikkea, mitä voi vain tarvita. Tuli löydettyä ehkä uusi talvitakki (joka tosin roikkuu vielä kaupan hengarissa, kuten myös käsineet ja huivi), aivan upea kahvila, enemmän upeita vaateliikkeitä kuin olin osannut kuvitellakaan, karkkikauppa, pieniä erikoisliikkeitä, aarreaittoja - ihanan paljon kaikkea! Mukaan tarttui kuitenkin nätti shaali, paita ja irlantilainen kaulakoru. Ja tietenkin suklaata.
Sää on ollut vaihtelevaa, useimmiten kuitenkin sataa. Välillä rankastikin - jopa niin paljon, että jotkut tiet ovat suljettuja tulvien takia. Hankala kuvitella, että on joulukuu. Mutta eilen oli kaunis päivä, aurinko paistoi eikä satanut - oli siis hyvä päivä käydä katsomassa Quayn puolta ja vilkaista merta.
Siinä on itse asiassa kaikki, mitä haluan tällä hetkellä teidän kanssanne jakaa. Kaikkea ei vain voi pukea sanoiksi, eikä pidäkään. Ne pitää tuntea, kokea. Paljon asioita on mielessä, mietteitä ja suunnitelmia - kuten myös epävarmuutta: mitä niistä pitäisi seurata. Mutta yksi asia on varmaa - tämä tyttö tulee jouluksi Suomeen.
Ja eilen muutin tänne keskustaan. Huoneeni on pieni, mutta riittävä. Perhe, jonka luona asun, on erittäin mukava - koirakin (Captain nimeltään) on mitä suloisin vanhus. Talon rouva on Atlantasta kotoisin ja hän on amerikkalaiseksi, joka asuu Irlannissa, erittäin suomalaistyyppinen. Hän haluaa syödä terveellisesti sekä tehdä elämässään mielenkiintoista ja hauskaa työtä. Hän pitää hiljaisuudesta ja järjestyksestä, kotona pitää olla siistiä. Tänne on siis helppo sopeutua, eikä vuokrakaan ole paha - säästän rahaa. Voin elää kunnollista elämää ja silti saan rahaa säästöön. Kämppäkaverina on myös 33-vuotias tarjoilija, joka työskentelee samassa työpaikassa kuin minä. Kaikki ovat mukavia (kuten myös talon irlantilaisisäntä, jonka unohdin aikaisemmin mainita) ja olemme vuokraemännän kanssa juoneet jo viiniä, tänään tutustutan hänet glögiin. Joskus leivomme pipareita, joululomalta tullessani tuon hänelle ruisleipää ja ehkä käymme joskus ajelemassa jossain päin katselemassa vuorta, kallioita...
Minä nautin olostani.
Tai no en aina, välillä työt painavat päälle. Olisi mukavaa, jos ei tarvitsisi olla ihan niin paljoa töissä. Voisin tutkia enemmän kaikkea, elää - seikkailla. Tosin kaikkea ei voi saada - ainakaan heti. Katsotaan, mitä päivät tuovat tullessaan, sillä toistaiseksi tämä pieni kaupunki on onnistunut yllättämään minut positiivisesti kerran jos toisenkin: uusia ihmisiä, paikkoja, mahdollisuuksia - joka suuntaan. Viimeksi minut yllätettiin tänään, sillä täältä löytyy oikeasti kaikkea, mitä voi vain tarvita. Tuli löydettyä ehkä uusi talvitakki (joka tosin roikkuu vielä kaupan hengarissa, kuten myös käsineet ja huivi), aivan upea kahvila, enemmän upeita vaateliikkeitä kuin olin osannut kuvitellakaan, karkkikauppa, pieniä erikoisliikkeitä, aarreaittoja - ihanan paljon kaikkea! Mukaan tarttui kuitenkin nätti shaali, paita ja irlantilainen kaulakoru. Ja tietenkin suklaata.
Minusta tuntuu, että rakastun tähän kaupunkiin päivä päivältä enemmän.
Sää on ollut vaihtelevaa, useimmiten kuitenkin sataa. Välillä rankastikin - jopa niin paljon, että jotkut tiet ovat suljettuja tulvien takia. Hankala kuvitella, että on joulukuu. Mutta eilen oli kaunis päivä, aurinko paistoi eikä satanut - oli siis hyvä päivä käydä katsomassa Quayn puolta ja vilkaista merta.
Näin samalla, kuinka pikkulintu kylpi lammikossa - nauttien elämästään sekä aurinkoisesta päivästä.
Siinä on itse asiassa kaikki, mitä haluan tällä hetkellä teidän kanssanne jakaa. Kaikkea ei vain voi pukea sanoiksi, eikä pidäkään. Ne pitää tuntea, kokea. Paljon asioita on mielessä, mietteitä ja suunnitelmia - kuten myös epävarmuutta: mitä niistä pitäisi seurata. Mutta yksi asia on varmaa - tämä tyttö tulee jouluksi Suomeen.
Kotiin.
Kommentit
Lähetä kommentti