Huurteinen Westport

Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Täällä ollessani minua on kutsuttu vastaavilla nimillä: Katriina, Catherine, Katarina, Missis, Princess, Finland, Miss Finland, Princess of Finland, Angel ja Blondie. Tai ne ovat ainakin nimet, mitä muistan. Eikä siis sillä, useimmiten on hymyilyttänyt - antaa siis kutsua sillä nimellä millä haluavat. Muutenkin tunnun koko ajan viihtyvän paremmin töissä ja vapaa-ajalla, ystävien seurassa. Toisinaan tulee kiitosta ja välillä taas sitten ei, mutta haluan pitää oikeudestani kiinni - aina ei muista kaikkea, tajua kaikkkea, osaa kaikkea tai ei muuten vain onnistu. Välillä on kiire ja välillä ei, mutta koko ajan tunnun löytävän oman paikkani paremmin: minä opin. Enkä ole ainoa, kenellä on ollut hyviä päiviä, parempia päiviä, huonoja päiviä ja retardeja päiviä (tai kuten täällä sanotaan, mongoloid), mutta silti - kiinnyn koko ajan enemmän sekä ihmisiin että elämään täällä.

Paras ystäväni on täällä varmaan tällä hetkellä Captain, joka haluaa joka ikinen ilta ja aamu rapsutuksia. Tai ainakin hän tietää, keneltä niitä saa ja keneltä ei, se voi  myös olla syy suosiooni. Olen yrittänyt toimittaa hiukan myös tontun tehtäviä ja järjestellä asioitani. Eilen kävin pankissa ja tilin pitäisi aueta tässä parin päivän sisään. Viralliset asiatkin siis rullaavat eteenpäin!

Eräänä aamuna oli jopa ensimmäiset lumet maassa! Sitä ei ollut paljon - mutta silti. Kaikkein paras ja upein näky oli kuitenkin samana iltana töistä tullessa, kun lunta oli vielä vähän, tähdet näkyivät, jouluvalot loistivat ja pieni usva leijaili ilmassa. Koko kaupunki oli kuin satukirjasta: kylmä ja huurteinen, mutta silti mitä kaunein ja lämminhenkisin. Ja onhan sitä toisinaan tullut käytyä parilla työiltojen jälkeen, ystävien kesken. Eläminen tuntuu hyvältä.

Enää muutama kiireisempi päivä, työpaikan joulujuhlat ja sen jälkeen kohti Suomea. Olen erittäin innoissani, näen ystäviä, perhettä, sukulaisia - rakkaitani. Ja silti, välillä sydämeeni hiipii pienen pieni ja vaarattomalta tuntuva tunne: mutta.