Työkurjimuksen viidakko
Tänään päivä alkoi samalla pyllynvatkausfiiliksellä, mikä valtasi eilenkin illalla. Ja tällä tarkoitan sitten tanssimista ja jamittelua, senkin kaksimieliset & karvapyllyiset lukijani! Eilen spotifyn soittolistaa kuunnellessani tuli niin nostalginen fiilis, että pakko oli laittaa ankkakastikkeen Barbra Streisand soimaan. Jammaltua tuli sen verran, että ympäri kämppää töpöstellessäni pari olentoa taisi luoda pitkiä katseita ikkunan toiselta puolelta ja sohva liikkui siinä istuessani. Kumpi kului jälkimmäisessä enemmän, sohva vai kotihousut - siitä en ole varma.
Päivän aihe jatkuu lähes normaalin ja nauruntäyteisen koulupäivän jälkeen Kuopion rekrymessuilla. Näin ensimmäiseksi asiaksi täsmennän, että rekrymessut ovat mielestäni hyvä asia. Siellä on paljon työnantajia ja työnhakijoita, ja mielellään kuuntelee juttuja mahdollisista työpaikoista. Lisäksi makeasuille ja rahankulutustaan tarkkaaville siellä on ilmaisia kyniä & karkkia, myös perusajatus on hyvä ja melkein toimivakin.
Mutta se, missä olisi korjattavaa & parannettavaa, on asenne. Kyllä, ihan mielellään siellä käy kuuntelemassa juttuja, ja monesta työpaikasta kiinnostuukin. Mutta työkujilla kävellessään tuntee välillä olevansa jossain aivan muualla. Osa yritysjoukosta huutelee tarjouksia, aivan kuin olisivat huutokaupassa - toinen osa taas on aivan hiljaa ja näyttää kuin heitä ei kiinnostaisi ollenkaan. Olo on kuin olisit rompetorilla huutokaupattava roska, jota jotkut huutavat vain näön vuoksi: katsokaa meitä, me olemme avoimia!
Lopputulos vaikuttaa kuitenkin olevan tämä: ketään ei loppupelissä kiinnosta minkälainen työnhakija olet, sinua ei haluta. Paras työnhakijan karkoite on erittäin nyrpeä ilme ja lause: "No kun me tarvittais semmonen henkilö, jolla on koulutusta JA työkokemusta vähintään tän ja tän verran. Ai sul ei oo. Jaa. Ota karkki." Ei mitään saumoja mihinkään rakoon tai työhön, vaikka olisit peto painamaan duunia ja sekä innokas että halukas oppimaan. Ei mahdollisuuksia näyttää sitä, mihin pystyt ja mitä osaat. Kaikki haluavat työkokemusta alalta, mutta mistä sitä saa, kun kukaan ei ota töihin!? Meidän yritys on avoin ja ottaa mielellään uusia työntekijöitä vastaan - juupajuu.
Ainakin tämä vahvistaa päätöstä lupauksesta, jonka olen antanut itselleni. Jos perustan joskus oman yrityksen (niinkuin jonkinlaisena haaveena olisi), niin minusta ei tule tuollaista. Mitä minusta tulee siis kun kasvan isoksi? Reilu työnantaja: jos joku haluaa töihin, niin ylläolevan sijaan totean, että jutustellaampa lisää, minkälaista työkokemusta töihin hakevalla henkilöllä ylipäätänsä on. Mieluummin sitä ottaa koeajalle 2-3 viikoksi ja katsoo, onko toisesta työntekijänä mihinkään (yrittäen samalla edesauttaa työllistymistä), kuin että tyrmäisi idean suoraan. Jos on tyytyväinen, palkkaa pidemmäksikin aikaa ja maksaa sovittua korvausta ensimmäisestä koepäivästä alkaen. Ja jos pystyy, niin ei mielellään turhia lomautuksia, potkuja tai muita. Hoitaisi sekä yrityksen että työntekijöiden asiat hyvin ja huolella. Mieluummin sitä melkein tekee myöhemmin hallitun yrityksen alasajon kuin omaa huonon omatunnon työnantajana.
Päivä alkoi hyvin, ja näistä turhautumisen täytteisistä ajatuksista huolimatta lopetan sen myös hyvin. Kevään, päivän, auringon ja nauramisen jakson ollessa parasta aikaa päällä, loppurentoutuminen tapahtuu perinteiseen tapaan Kuopion Kruunussa jamien merkeissä. Onhan sentään kuukauden ensimmäinen keskiviikko.
Päivän aihe jatkuu lähes normaalin ja nauruntäyteisen koulupäivän jälkeen Kuopion rekrymessuilla. Näin ensimmäiseksi asiaksi täsmennän, että rekrymessut ovat mielestäni hyvä asia. Siellä on paljon työnantajia ja työnhakijoita, ja mielellään kuuntelee juttuja mahdollisista työpaikoista. Lisäksi makeasuille ja rahankulutustaan tarkkaaville siellä on ilmaisia kyniä & karkkia, myös perusajatus on hyvä ja melkein toimivakin.
Mutta se, missä olisi korjattavaa & parannettavaa, on asenne. Kyllä, ihan mielellään siellä käy kuuntelemassa juttuja, ja monesta työpaikasta kiinnostuukin. Mutta työkujilla kävellessään tuntee välillä olevansa jossain aivan muualla. Osa yritysjoukosta huutelee tarjouksia, aivan kuin olisivat huutokaupassa - toinen osa taas on aivan hiljaa ja näyttää kuin heitä ei kiinnostaisi ollenkaan. Olo on kuin olisit rompetorilla huutokaupattava roska, jota jotkut huutavat vain näön vuoksi: katsokaa meitä, me olemme avoimia!
Lopputulos vaikuttaa kuitenkin olevan tämä: ketään ei loppupelissä kiinnosta minkälainen työnhakija olet, sinua ei haluta. Paras työnhakijan karkoite on erittäin nyrpeä ilme ja lause: "No kun me tarvittais semmonen henkilö, jolla on koulutusta JA työkokemusta vähintään tän ja tän verran. Ai sul ei oo. Jaa. Ota karkki." Ei mitään saumoja mihinkään rakoon tai työhön, vaikka olisit peto painamaan duunia ja sekä innokas että halukas oppimaan. Ei mahdollisuuksia näyttää sitä, mihin pystyt ja mitä osaat. Kaikki haluavat työkokemusta alalta, mutta mistä sitä saa, kun kukaan ei ota töihin!? Meidän yritys on avoin ja ottaa mielellään uusia työntekijöitä vastaan - juupajuu.
Olo on kuin viidakossa verenhimoisten villieläinten keskellä. Ne odottavat tilaisuutta hyökätä ja lyödä sinut alas unelmiesi pilvenreunalta. Ja ken tietää, ehkä ne syövät sinut lopulta?
Ainakin tämä vahvistaa päätöstä lupauksesta, jonka olen antanut itselleni. Jos perustan joskus oman yrityksen (niinkuin jonkinlaisena haaveena olisi), niin minusta ei tule tuollaista. Mitä minusta tulee siis kun kasvan isoksi? Reilu työnantaja: jos joku haluaa töihin, niin ylläolevan sijaan totean, että jutustellaampa lisää, minkälaista työkokemusta töihin hakevalla henkilöllä ylipäätänsä on. Mieluummin sitä ottaa koeajalle 2-3 viikoksi ja katsoo, onko toisesta työntekijänä mihinkään (yrittäen samalla edesauttaa työllistymistä), kuin että tyrmäisi idean suoraan. Jos on tyytyväinen, palkkaa pidemmäksikin aikaa ja maksaa sovittua korvausta ensimmäisestä koepäivästä alkaen. Ja jos pystyy, niin ei mielellään turhia lomautuksia, potkuja tai muita. Hoitaisi sekä yrityksen että työntekijöiden asiat hyvin ja huolella. Mieluummin sitä melkein tekee myöhemmin hallitun yrityksen alasajon kuin omaa huonon omatunnon työnantajana.
Päivä alkoi hyvin, ja näistä turhautumisen täytteisistä ajatuksista huolimatta lopetan sen myös hyvin. Kevään, päivän, auringon ja nauramisen jakson ollessa parasta aikaa päällä, loppurentoutuminen tapahtuu perinteiseen tapaan Kuopion Kruunussa jamien merkeissä. Onhan sentään kuukauden ensimmäinen keskiviikko.
Huom. Ylläoleva teksti saattaa sisältää kärjistyksiä.
Kommentit
Lähetä kommentti