Suuri rakkaus: rikkaille vai intohimoisille?

Viime lauantaina (26.1.2013) vietimme ystäväporukalla kihlajaisia ja lyhyesti sanottuna juhlat olivat mahtavat! Kaikilla oli hauskaa sekä itse juhlissa että jatkoilla, jotka vietettiin tupaten täynnä olevassa juottolassa. Avustin kihlapariskuntaa tekemällä sinne pastasalaatit ja kinkku-juustopiirakat, keittämällä kahvia, kattamalla pöytää ja näin. Eikä kukaan tainnut kuolla ruokamyrkytykseenkään, joten kaikin puolin nappiin mennyt juhla. :) Lisäksi olin toinen kahdesta valokuvaajasta, joten muistojakin kertyi kivasti.

Kihlajaissalaatit :)

Tänään tuli nukuttua pitkään, hieman kompensoiden viime viikon uniaikataulua. Päivän teemana toimii juuri saatu työssäoppimispaikka (myöhemmälle kevääseen), kirjastoreissulla jututettu todella taitava maalari sekä vanha opettaja, hyvä ruoka loistavan musiikin kera, soitinkaupassa käyminen sekä myöhemmin illalla ystävän luona käyminen. Tämän ko. henkilön kuvat ovat nimittäin menossa valokuvausnäyttelyyn, joten pitäähän ne käydä katsomassa, itse näyttelyyn kun en kuitenkaan pääse. Lisäksi jos rakas mokkulapalleroiseni toimisi, ostaisin Kuopion Komediafestivaalien Pre-weekendiin lipun, mutta tätä menoa paikat menevät etanoille. Mutta väliäkö tuolla, hyvä päivä on joka tapauksessa. :) Voi sen koulun myöntämän etäpäivän käyttää näinkin.

Soitinkaupassa pyörähtämisen aikana kerkesin rakastua pariinkin kullannuppuun. Harmi vain, että rakkaus on kallista nykyään. Toisen ulosvieminen saattaa kustannuttaa melkein satasen, kunnon piirustusprojektikin voi maksaa melkein saman verran - jos ei rahassa, niin ainakin ajassa ja hiessä, jotka luetaan monesti rahanarvoisiksi. Näin olen ainakin kuullut. Valokuvaamisen välineet (mikäli täysin omat haluaisi) maksavat tietenkin halutusta tasosta riippuen lähemmäs kymmenen kertaa enemmän, soittimet voivat maksaa tästä vielä tuplat ja kulkupelien hinnoista en taida edes mainita. Pienille rahoillehan ne tuntuvat nyky-yhteiskunnassa, ja varmasti painetun paperin arvoisia ovat kaikki. Mutta kuten entisen opettajani kanssa totesimme, näiden asioiden - rakkaiden unelmien - sijaan elämäntarkoitus tuntuu täyttyvän nykyään veroista, laskuista ja asuntolainasta. Eikä opiskelijoiden budjetti auta asiaa kovinkaan, kuten ei myöskään työllistymisen hankaluus.

Mutta on se vaan sen arvoista, suuri rakkaus jotakin kohtaan. Tarpeeksi intohimoa ja uskallusta kehyksiin, niin paljon voi saada aikaan. Sillä kaiken minkä se ottaa, se antaa takaisin, useimmiten vielä moninkertaisesti. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat myös ne loistavat juhlat: kumpikin onniteltava oli/on opiskelija. Joten onko rakkaus tarkoitettu sittenkin rahakkaiden sijaan intohimoisille - niille, ketkä ovat sen ansainneet? Niille, keillä on tarpeeksi rahkeita ottaa itseään niskasta kiinni asioiden suhteen ja katsella maailmaa positiivisesti ja odottavasti, hyvää toivoen.

Lisäksi se kukoistaa myös huonoina päivinä - rakkaus siis. Ei ole kauan kun koulupäiväni olisi voitu vetää vessanpöntöstä viemäristöön muiden samanlaisten joukkoon, mutta hiukan jäätelöä sekä rauhoittavaa, minulle uutta musiikkia piristivät kummasti. Samalla tuli myös aivan uudenlainen inspiraatio taideasioissa, josta ajattelin isommankin työn ehkä tehdä. Lisäksi eilen tuli inspiraatiota valokuvauksenkin suhteen. Pitkään olen miettinyt sekä kuvaamistaitojeni syventämistä, että itse kuvattavana olemista. Saa siis nähdä mitä helmikuu ja sitä seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan, omenoita vai onkimatoja.

Eräs viimeaikaisista kuvakokeiluistani. "I wonder..."

Ei tämä tunne taida sittenkään olla turha.