Kiireinen elämäni: oodi ystävyydelle.

Viimeisen kahden kuukauden aikana olen herännyt melkein joka ikinen aamu viideltä. Mikäli en ole tätä tehnyt, on tapahtunut jompikumpi seuraavista.
1) tiedossa on "vapaapäivä" tai iltavuoro, jolloin olen herännyt n. puoli tuntia myöhemmin.
2) olen ollut niin väsynyt kuluneista päivistä, etten ole saanut itseäni hereille.

Syy tähän on hyvin aktiivinen elämäni. Käyttäisin muuten sanaa 'tapahtumarikas', mutta en koe sen olevan sitä. Olen kyllä koko ajan menossa, mutta sisältö ei juurikaan vaihdu. Riippuen päivästä ja pakollisista aikatauluista (esim. työt/harrastukset, tentit, oppimistehtävien palautuspäivät) järjestys saattaa vaihtua, mutta tapahtumaketju on kutakuinkin seuraavanlainen: urheilua/harrastuksia, opiskelua ja töitä. Joskus toteutan vain kahta kolmesta osa-alueesta, jolloin aikaa jää paremmin muihin askareisiin. Vain harvoin saan viettää sellaista päivää, jolloin tekisin vain yhtä (tai en mitään) näistä asioista, mutta eilen oli sellainen päivä. Olin töissä, jonka jälkeen tulin kotiin ja vietin oman, hiljaisen hetken sohvalla oluen kera - seurana kämppikseni koira. Oli ihanaa vain olla.

Erään erittäin kiireisen viikon keskellä oli yksi valonpilkahdus: se ihana tunne, kun saavut myöhään yöllä hiljaiseen kotiin. Saat istua keittiössä yksin, pimeässä ja täydellisessä hiljaisuudessa, syöden pari (ansaittua) palaa pitsaa ja katsellen samalla ensilumen muodostumista.

Menojeni vuoksi oma rentoutumiseni onkin jäänyt vähemmälle. Siis se, että osaisin joskus ottaa rauhallisen hetken vain itselleni. Sosiaaliselle elämälleni on käynyt samoin. Koen, että minun pitäisi löytää enemmän aikaa ympärilläni oleville rakkaille ihmisille ja sitä minulta on pyydettykin - mutta ratkaisun löytäminen ei ole helppoa. Useimmiten aina toiselle osapuolelle käy, mutta toiselle ei - tai mikäli sopiva ajankohta löytyy, on tapaamiselle varattu aika kovin lyhyt. Ja tämä harmittaa minua. Haluan antaa enemmän aikaa yhteiselle hetkelle, sillä te - ystäväni - todellakin ansaitsette sen.

Nimittäin, tämä on saanut minut miettimään, tekeekö elämänvaiheeni kiireisyys minusta huonon ihmisen. Kun olen kysynyt tämän kysymyksen, olette sanoneet: "En näe sitä huonona asiana."  Tiedätte, että haluan viettää enemmän aikaa kanssanne, mutta en aina kykene siihen. Silti te arvostatte sitä vähäistäkin aikaa, mitä pystyn teille tarjoamaan. Jaksatte kannustaa, tukea ja työntää minua eteenpäin. Olette tärkeitä ihmisiä elämässäni ja olen suuresti kiitollinen olemassaolostanne ja ymmärryksestänne - olette täyttä kultaa!

Haluankin, että voin olla kannustamassa teitä eteenpäin ja olla tukenanne, kun tarvitsette sitä. Se on vähintä, mitä voin tehdä - sillä sitä ystävyys on.

Never wish life was easier, wish that you were better.

-Jim Rohn

Vaikka mietinkin näitä asioita, pidän yleisesti ottaen elämästäni. Pohdinkin kyseistä ongelmaa lähinnä itseni kehittämisen kannalta. Haluan parantaa - ratkaista mahdolliset ongelmat ihmisten kanssa ja olla parempi ystävä, kummi, kummilapsi, lapsenlapsi, sisko ja tytär. Tarkoitukseni ei ole jättää ketään ulkopuolelle tai aiheuttaa mielipahaa, vaikka tavoittelenkin unelmiani ja haluan edetä elämässäni. Koenkin, että panostukseni projekteihini palkitaan: elämä vie minua eteenpäin. Koen ihania seikkailuja, opin uusia asioita ympäröivästä maailmasta ja itsestäni sekä tapaan erilaisia persoonia, jotka jakavat omia näkökulmiaan. Olen siellä, missä minun pitääkin olla.


Summa summarum. Olen kiitollinen siitä, minkälaisia ihania ja tukevia ihmisiä ympärilläni on. Olen myös ylpeä siitä, kuinka pitkälle olen tullut ja kuinka paljon olen tehnyt töitä sen eteen. Ja vielä enemmän olen innoissani siitä, mitä tulevaisuudella on tarjota. Matkaa on vielä paljon jäljellä, mutta se ei huoleta minua - sillä tiedän, etten ole yksin.

Kiitos, että olette mukanani!

P.S. Erityiskiitos omille vanhemmilleni, veljelleni sekä Heidille.