Reissupakolainen

Kesän ensimmäinen reissu. Sellainen, joka minun piti tehdä jo viime vuonna. Luonnollisesti matkustin yksin, sillä matkani ajoittui sunnuntain ja tiistain välille, jolloin kaikki ovat töissä. Tällä kertaa en kuitenkaan lähtenyt ulkomaille, vaan toteutin kotimaan matkailuhaavettani.

Tampere.

Viikko sitten sunnuntaina pakkasin autoni ja lähdin ajamaan Tamperetta kohti noin klo 12. Tampere on mielestäni mielenkiintoinen kaupunki, vaikka en ole siellä juuri liikkunut - tosin tarkoituksenani on tehdä tähän muutos. Aikaisemmin olen käynyt vain parissa paikassa, ja toiseen näistä olin tälläkin kertaa menossa. Näkemään hyviä ja tärkeitä ystäviäni, sillä heitä on ollut kova ikävä. Samalla saisin olla heillä yötä, sillä jatkaisin seuraavana päivänä matkaa.

Perille päästyäni tiedossa oli Muay Thai SM-kisojen seuraamista sekä rentoa iltaa elokuvan parissa. Vaikkka kisojen seuraaminen oli osittain henkisesti haastavaa kilpailijoiden vastaanottamien kovien potkujen ja lyöntien katsomisen takia, oli se mahtava ja hieno kokemus. Illasta meitä viihdytti Deadpool sekä kuulumisten vaihtaminen. Ja myönnän: joka ikinen kerta, kun käyn Tampereella tai näen näitä ihmisiä, minusta tuntuu vaikealle lähteä pois. Aivan kuin asuisin aivan väärässä paikassa, mutta kaikelle on oma aikansa - eikä Kuopiosta pois muuttaminen ole vielä oleellista. 

Uusikaupunki?

Seuraavana aamuna kävin nopeasti pyörähtämässä Tampereen keskustassa kahvilla sekä katsastamassa ystäväni työpaikan, minkä jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Näppäilin navigaattoriin haluamani paikan ja lähdin ajamaan. Noin kahden ja puolen tunnin jälkeen kartanlukijani väitti minun olevan melkein perillä, jolloin heräsi epäilys: missä olen? Olin ajanut koko matkan omissa ajatuksissani, mutta tiesin matkan kestävän noin kolme ja puoli tuntia - olinhan tarkistanut matka-ajan edellisenä iltana. Tiesin olevani Uudenkaupungin alueella, sillä olin vasta ohittanut kaupungin kyltit. Itseni paikantamisen jälkeen tajusin, että matkaa olisi oikeaan päämäärääni vielä 208km. Täten opin, että aina kannattaa tarkistaa, minkä reitin näppäilet navigaattoriin (eikä ensimmäinen vaihtoehto ole aina oikea) ja että Uudessakaupungissa on pieni saari nimeltä Hanko.

Hups. 

Naurunsekaisen hämmennyksen keskellä soitin pari puhelua ja lähdin taas jatkamaan matkaa. Vain minä pystyisin johonkin tällaiseen, olihan isäni antanut minulle kompassinkin mukaan varmuuden vuoksi matkani loppuhuipennusta varten. Uskon että tälle saadaan nauraa vielä pitkään.

Hanko.

Pääsin kuitenkin lopulta päämäärääni, vaikkakin hiukan myöhässä. Ajoin leirintäalueelle, hain ruokakaupasta iltapalaa, pystytin telttani ja menin uimaan. Tässä vaiheessa ymmärsin, minkä takia halusin lähteä reissuun yksin: kaikki viime aikoina mieltäni vaivanneet asiat huuhtoutuivat meriveden mukana pois, eikä minulla ollut enää kiire minnekään. Ilta oli sopivan lämmin ja kaunis, puhumattakaan maisemista. Löysin mielenrauhani, sillä olin paikassa, jossa minun täytyi olla juuri sillä hetkellä. 

Iltauinnin jälkeen alkoi seuraavan päivän suunnittelu, sillä viimeinen päiväni tulisi olemaan kaikkein tiukin aikataulultaan. Minun täytyisi olla kotona viimeistään klo 20-21 ja sinne tieni kävisi Nuuksion kanssallispuiston kautta. Nuuksioon ajaa oman aikansa, ja ennen lähtöä olisi mahtavaa nähdä edes pieni pala Hankoa. Rakastuin kaupunkiin ensisilmäyksellä, mutta haluan varata sen tutkimiselle tulevaisuudessa huomattavasti enemmän aikaa. Jossain vaiheessa huomasin muistelevani paria aikaisempaa reissua, jotka olen tehnyt Viron Pärnussa - sillä kummatkin kaupungit aiheuttivat sisälleni samanlaisen tunteen.

Nuuksio.

Päästessäni perille olin hiukan aikataulua edellä, mikä oli hyvä. Näin minulle ei tulisi liian kiire, vaan kerkeäisin nauttia luontopoluista ja sen tarjoamista maisemista. Lisäksi alkuillalle oli luvattu sadetta, joten kerkeäsin hyvin kuurojen alta pois. Pakkasin reppuuni hiukan välipalaa, sateenpitävän takin ja pari muuta tarviketta ja lähdin vaeltamaan.

Pienen vilkaisun perusteella Nuuksio vaikuttaa sellaiselta alueelta, missä olisi joskus mahtavaa seikkailla päivä tai kaksikin. Ihastuin maisemiin täysin ja kaiken lisäksi selvisin siellä ilman karttaa ja kompassia, vaikka tämä taisi joitakin alkuun hiukan epäilyttää. Suurimmaksi osaksi kuljin pääreittejä, mutta parissa kohtaa tein myös (harkituja) poikkeuksia. Pääsin myös poistumaan aikataulun mukaisesti ja löysinkin itseni kotoa noin kahdeksan aikaan illalla. Kokonaisuudessaan reissu oli onnistunut, mutta ensi kerralle toivoisin enemmän toteutusaikaa.

Eikä mene kauan, kun on heinäkuun loppu ja pääsen matkustamaan Ouluun - tällä kertaa seuran kanssa.