Suuntana Alankomaat!

Mietin pitkään, josko uskaltaisin pyytää pidennettyä vapaata töistä. Lopulta rohkaistuin ja sain toivomani. Alunperin olin kaavaillut pitäväni vapaat toukokuun puolella, mutta vuokratyöläisenä olemisessa on se jännityksellinen puoli, että koskaan ei voi tietää paljonko töitä on loppupelissä tarjolla. Olen suunnattoman onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on ollut tunteja aika hyvin. (Toisinaan on aamuisin pieni laiskistuminen nostanut päätään sängyn pohjalta ja todennut että tänään ei niin millään huvittaisi - mutta töihin päästyä on mieliala kääntynyt päinvastaiseksi lähestulkoon jokaisella kerralla.)

Kävikin siis niin, että sain vapaani odotettua aiemmin: tarkemmin sanottuna huhtikuun viimeiselle viikolle. Toukokuussa töitä pitäisi olla enemmän, joten kaiken loogisuuden nimissä suunnittelin reissuni viikolle, jolloin minulla on lähtökohtaisesti vähän töitä kuin sellaiselle ajankohdalle, jolloin joutuisin luopumaan useista mahdollisista työvuoroista.

Seuraava haaste oli kohteen valitseminen. 

Olin jo melkein lähdössä Irlantiin käymään ystävieni luona kunnes muutin mieleni. Irlannin reissuksi sopiva mitta olisi muutama päivä tai vähintään kaksi viikkoa: joko kävisin pelkästään Westportin pienessä kylässä ja tutuissa paikoissa - tai sitten kävisin sen lisäksi myös niissä paikoissa, mitä olen pitkään suunnitellut mutta en koskaan päässyt toteuttamaan. Koska toinen vaihtoehto ei ollut toteutettavissa ja vapaata sain hiukan enemmän, päätin käydä jossain muualla. Anteeksi, mikäli joku Westportissa asuva ystäväni tätä google -kääntäjän kautta lukee!

Joku lämmin maa olisi ihana. Tai kulttuurimatka! Entäs sitten matkaseura?

Lopulta tulin siihen tulokseen, että Hollanti on matkakohteeni. Muistan tätini joskus käyneen Alankomaissa ja kehuneen paikkaa paljon. Saimme sieltä perheelleni osoitetun postikortinkin, jossa oli Keukenhofin tulppaanipuutarha. Siitä lähtien olen aina halunnut käydä siellä.


Keukenhof


Alkuperäinen suunnitelmani oli kunnianhimoinen, mutta lomasta nauttimisen ja rahallisen budjetin nimissä jouduin hiukan karsimaan vaihtoehtoja. Minun piti matkustaa Haagin kautta Belgian puolelle päivän ajaksi, mikä ei sinällään ole rahallisesti tai ajallisesti ongelma. Totesin kuitenkin, että mieluummin käytän sen päivän siihen, että saan rauhassa tutkia Haagia hiukan pidempään ja sen jälkeen kulkeutua reppuni kanssa Keukenhofin kautta Amsterdamiin. Haagista löytyy ihana hiekkaranta, kulttuurikohteita ja se on Alankomaiden hallinnollinen keskus - joten pariksi päiväksi luulisi olevan tekemistä. Kolme päivää Amsterdamissa luulisi riittävän pienimuotoiseen shoppailuun, museoihin, puistoihin sekä King's Day:n juhlimiseen kaupungin kaduilla n. 750 000 muun ihmisen kanssa (hox. saattaa sisältää pari pubia) 27. huhtikuuta. King's Day on Alankomaiden kuninkaan Willem-Alexander:n syntymäpäivän kunniaksi järjestetty festivaalimainen juhla, jolloin on tapana laittaa jotain oranssia ylleen. 


Scheveningen - Den Haag


Ajallisesti jouduin muuttamaan matkasuunnitelmiani seuraavanlaisesti: juna lähtee Kuopiosta sunnuntaiaamuna noin puoli yhdeksän aikoihin kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Olisin toki voinut lähteä jo lauantaina yöbussilla kohti Helsinkiä ja aamun ensimmäisellä, halvimmalla ja huonoimmalla lennolla kohti määränpäätäni - mutta en kokenut tätä kohtaan minkäänlaista mielenkiintoa. Lentoni lähtee siis vasta iltapäivällä, ja Schipholin puolella otan junan kohti Haagia alkuillasta. Perjantaina takaisin tullessa minun pitäisi saapua Suomeen iltapäivästä, ja alkuillasta pitäisi bussin lähteä kohti Kuopiota. Näin minulla jää muutama tunti aikaa olla myös Helsingin keskustassa, jossa en ole toistaiseksi vielä niin paljon pyörinyt. 

Rahallisesti jouduin tyytymään majoituksen kohdalla Haagissa AirBnB:n tarjontaan ja Amsterdamissa Hostelliin. Haagista löysin erittäin hyvät suositukset saaneen ja kohtuulliseen hintaan huoneen tarjoavan henkilön, joka asui hyvän matkan päässä kaikkialta. Minne tahansa haluankin mennä, sinne on helppo päästä. Amsterdamissa katsoin myöskin AirBnB:n tarjontaa, mutta lyhyellä varoitusajalla huoneet olivat joko huonolla sijainnilla suunnitelmiani ajatellen tai liian kalliita. Hostelleissa oli hiukan valinnanvaraa myös hintojen kohdalla, joista valitsin mielestäni parhaimman hinta/laatusuhteella olevan. Jälleen kerran: sijainti, sijainti ja sijainti. The Flying Pig Uptown Hostel on aivan loistavalla paikalla suoraan Vondelparkin vieressä, ja lähellä niitä paikkoja, joissa haluan käydä. Koska kyseessä on Uptown eikä Downtown, uskon paikan olevan aavistuksen verran rauhallisempi mm. nukkumisen kannalta. Hinta oli yleiseen tarjontaan nähden kohtalainen: nukun kahdeksan hengen sekadormissa, pyyhkeen saa vuokrattua ja aamupala sisältyy hintaan. Toivon kanssanukkujieni olevan mukavia ja seurallisia ihmisiä, joiden kanssa voisi vaihtaa matkakokemuksia ja joista voisi saada hyvällä tuurilla seuraa jonnekin.

Amsterdam


Tosiaan: matkustan siis yksin. Olen kyllä kysellyt ihmisiä matkaseuraksi, mutta varoitusaika on aika lyhyt, joten monet ovat kiinni työpaikoillaan. Tai jos eivät ole, ovat he jo menossa muualle tai heillä ei ole varaa.

Siispä totean: mikäli joku on tämän luettuaan sitä mieltä, että haluaa mukaan - niin tervetuloa! Toisten kanssa jaetut ilo ja kokemukset ovat huomattavasti antoisampia kuin yksin koetut. Toisaalta, yksin reissussa oleminen avaa silmiä aivan eri tavalla sekä ulkomailmaa että omaa itseään ajatellen, mitä suosittelen jokaista kokeilemaan edes kerran elämässään.

Joka tapauksessa, aivan mahtava reissu on tulossa. En malta odottaa! 

~._:;Aurinkoisia hetkiä teille muillekin;:_.~

Kommentit