Talven taikaa

Eipä ole taaskaan tullut kirjoitettua, ei. En myönnä, että olisin unohtanut, vaan myönnän - että on ollut hankalaa keksiä aihetta. Toki voisin ilmaista kantani Suomen politiikasta ja kertoa näkökulmani uudistettua alkoholilakia, opintotukea tai autoilun uudistuksia koskien, mutta en koe tässä olevan järkeä. Syyksi sanon, että tekstistä tulisi aivan liian pitkä, että kukaan sitä jaksaisi kunnolla lukea - ja että moisia tekstejä on internet nykyään pullollaan.

Kuitenkin asian tärkeyden vähättelemisen estämiseksi, ilmaisen kantani lyhyesti: huono uudistus, enemmän tukia ja huono idea.

Toisena (teko)syynä on aika. Jälleen kerran on ollut niin paljon vilinää ja vilskettä että huhhuijaa! Saavuttuamme Pärnusta (on muuten kokemisen ja näkemisen arvoinen, kaunis ja mielenkiintoinen paikka - suosittelen kovasti) luokkani vaihtui, minkä jälkeen olin noin viikon kipeänä. Siinä peiton alla nukkuessa ei tullut mieleenikään kirjoittaa, saati sitten ottaa selvää kaikista uusista koulujutuista, mitkä olivat muuttuneet. Ja eipä aikaakaan, kun minulle tarjoutui mahdollisuus vaihtaa luokkaa uudelleen - tällä kertaa aikuispuolelle, näyttötutkintolaiseksi. Jälleen kerran aika kului selvittäessä kaikki uudet ja erilaiset jutut, etsiessä työssäoppimispaikka ja valmistautuessa tuleviin tapahtumiin.

Oli omat ja muiden syntymäpäiviä, illanistujaisia sekä mm. Tervon Osuuspankin 111v juhlat & Halloween bileet! Aivan huikeaa: järjestäjät olivat tehneet loistavan työn ja isot kiitokset kuuluvat myös Lohimaa Fish & Travel:lle, joka oli hengessä mukana kaikin keinoin. Ihmisillä oli hauskaa, niin vanhemmalla kuin nuoremmallakin väestöllä ja illasta puhutaan todennäköisesti vielä pitkään.

Halloweenin mentyä ohitse voinkin jo ruveta miettimään joulua, kuuntelemaan lauluja ja laittamaan koristeita esille ~ pikkuhiljaa.



Kaiken tuon lisäksi niin sanottu "normaali arki" on pyörinyt viime päivät työssäoppiessa. Vaikka keskimääräinen tuntilukuni on vain 7h/päivä, ei kehoni ole vielä täysin tottunut heräämään säännöllisesti ennen viittä aamulla ja menemään kahdeksan jälkeen nukkumaan. Yleensä on käynyt niin (jos ei ole ollut menoja ystävien luo tai ruokakauppaan), että työpäivän jälkeen istun hetken sohvalla, herätän yövuorossa työskentelevän mieheni, syön ja jatkan rauhoittumista kunnes on aika mennä nukkumaan. Vaikka tämä voi vaikuttaa tylsälle, nautin siitä, että joka hetki ei tarvitse olla menossa.

Mutta on tullut omalla ajalla jotain tehtyäkin! Viime viikkoina minulla on ollut hurja askarteluvimma, joten päädyin tekemään oveemme kranssin, maalaamaan lasipurkkeja ja leipomaan pipareita. Piparkakut sain valmiiksi tänään: ensimmäisen kerran elämässäni tein taikinan täysin itse (käytin Kinuskikissan reseptiä, toimi todella hyvin!) ja kävinpä muutaman muotinkin ostamassa, kun edelliset lähtivät aikoinaan kämppäkaverini matkaan (tai hänenhän ne olivat, mutta hankala on näin äkkiä niitä häneltä lainata, sillä Kuopio-Turku väli on kohtuullisen pitkä). 






Vaikka lunta ei vielä ole, ovat ajatukset ja tunteet jo talvessa.

Pajutöitä en valitettavati osaa tehdä, joten kävin askarteluliikkeestä ostamassa valmiin pohjan ja koristelin sen.




Lasipurkit hain Carlssonilta ja sitten koristelin ne huurremaalilla. Tällä keinolla saa tylsistäkin lasiesineistä - vaikka purkeista ja purnukoista - todella kauniita, eikä se ole ollenkaan vaikeaa. Tämän tyylisiä tehtiin joskus peruskoulun kuvaamataidon tunneillakin, jolloin lisäkoristeita saatiin erilaisia tarroja, vaikka lumihiutaleita, liimaamalla ja sitten "huurtamalla". Muistaakseni näitä pitäisi pystyä käyttämään esim. kynttilän alla (kun maali on lasin ulkopuolella), mutta jos olen väärässä - niin korjatkaa (tai korjaan itse asian koettuani). Saa nähdä, menevätkö nämä lahjaksi, tuikun alle vai piparkakkujen ynnä muiden säilytykseen.





Talven ajan rauhallista odotusta ja elämää

Sen sijaan, että tänä iltana jäisin vain löhöämään sohvalle, menen ulos. Onhan tänään kuukauden ensimmäinen keskiviikko, joten jazz & blues jamit kutsuvat! Ja ei sitä tiedä, ehkä ennen nukkumaanmenoa nautin yhden itse tehdyn kaakaon ja piparkakun.



Kommentit