Mansikoita ja tauluja
Viimein kelit kirkastuvat ja lämpöä riittää. Hyvillä mielin voi siis viettää kolmen päivän vapaita, ennen töihin palaamista. Ja onhan tämä päivä muutenkin poikkeuksellinen - hyvällä tavalla.
Normaalisti vapaapäivinä haluaisin nukkua pitkään, mutta viime aikoina olen alkanut heräilemään aina vain aikaisemmin. Tänään sille annettiin hyvä syy: kävin viemässä mieheni töihin, ja kävin itse tekemässä ostoksia sekä torilla että sen läheisyydessä. Ylös siis puoli kahdeksan aamulla, olihan se jo aikakin! Ihanaa, kun koko päivä ei mene nukkumiseen, vaan kerkeää aamutuimaankin tekemään jo kaikenlaista.
Kun käänsin auton parkkipaikalla kohti keskustaa, oli mielessäni jo suunnitelma. Ensin kirjakauppaan hakemaan muutama kirja, joita olen kuolannut jo pitkään (kyllä, ruokaan liittyviä) ja sen jälkeen kahville. Vai kävelisinkö ensin torilla etsien ystävää, jolla pitäisi olla koju pystyssä? Niin tai näin, auton jätettyäni ja kirjakaupasta poistuttuani olen kolme kirjaa rikkaampi sekä muutaman kympin köyhempi. Suomalaisen kirjakaupan pussi kädessäni suuntaan kohti toria, ja hetken etsimisen jälkeen löydän sen. Paljon ihania ja toinen toistaankin upeampia tauluja, sekä tutun näköiset, hymyilevät kasvot. Siinä tuli tovi jos toinenkin juteltua kaikenlaista: kuulumisista kaupantekoon. Välillä kävin juttelemassa muiden tuttujen kanssa, keitä torilta löysin - sekä ruokailemassa. Pääsinpä hetkeksi leikkimään myös torimyyjää ystävääni tuuratessa. Näin kuluivat nätit ja lämpöiset kolme tuntia aurinkoisella Kuopion torilla.
Sitten olikin jo pikkuhiljaa aika lähteä kotiin päin, mutta jotain vielä puuttui. 5kg suomalaisia mansikoita, jotka pitäisi vielä siivota ja pakastaa. Mikäli luppoajasta tulee ongelma (mitä tuskin tapahtuu), on minulla nyt nämä uudet kirjat, jotka odottavat uppoutumishetkeään.
Vielä huomenna pitää (saa) mennä uudelleen torille, josko siellä vielä olisi ruukkutomaatteja ja mansikka-amppeleita jäljellä. Olisivathan ne tänäänkin jo tarttuneet matkaan, mutta ylimääräinen käsipari uupui, joka olisi kaiken tämän minun kanssani kantanut - olihan auto jonkinlaisen kävelymatkan päässä.
Musiikkia ja sateen ropinaa kuunnellessa onkin hyvä syventyä mansikoiden mystiseen maailmaan.
Normaalisti vapaapäivinä haluaisin nukkua pitkään, mutta viime aikoina olen alkanut heräilemään aina vain aikaisemmin. Tänään sille annettiin hyvä syy: kävin viemässä mieheni töihin, ja kävin itse tekemässä ostoksia sekä torilla että sen läheisyydessä. Ylös siis puoli kahdeksan aamulla, olihan se jo aikakin! Ihanaa, kun koko päivä ei mene nukkumiseen, vaan kerkeää aamutuimaankin tekemään jo kaikenlaista.
Elämäni ensimmäinen kokemus torimyyjänä, 15 minuuttia.
Kun käänsin auton parkkipaikalla kohti keskustaa, oli mielessäni jo suunnitelma. Ensin kirjakauppaan hakemaan muutama kirja, joita olen kuolannut jo pitkään (kyllä, ruokaan liittyviä) ja sen jälkeen kahville. Vai kävelisinkö ensin torilla etsien ystävää, jolla pitäisi olla koju pystyssä? Niin tai näin, auton jätettyäni ja kirjakaupasta poistuttuani olen kolme kirjaa rikkaampi sekä muutaman kympin köyhempi. Suomalaisen kirjakaupan pussi kädessäni suuntaan kohti toria, ja hetken etsimisen jälkeen löydän sen. Paljon ihania ja toinen toistaankin upeampia tauluja, sekä tutun näköiset, hymyilevät kasvot. Siinä tuli tovi jos toinenkin juteltua kaikenlaista: kuulumisista kaupantekoon. Välillä kävin juttelemassa muiden tuttujen kanssa, keitä torilta löysin - sekä ruokailemassa. Pääsinpä hetkeksi leikkimään myös torimyyjää ystävääni tuuratessa. Näin kuluivat nätit ja lämpöiset kolme tuntia aurinkoisella Kuopion torilla.
Tapasin myös todella mukavan, oranssiin kaapuun sonnustautuneen miehen. Kokoelmani kasvoi vielä yhdellä kirjalla.
Sitten olikin jo pikkuhiljaa aika lähteä kotiin päin, mutta jotain vielä puuttui. 5kg suomalaisia mansikoita, jotka pitäisi vielä siivota ja pakastaa. Mikäli luppoajasta tulee ongelma (mitä tuskin tapahtuu), on minulla nyt nämä uudet kirjat, jotka odottavat uppoutumishetkeään.
Varsinainen vapaapäivä, kerrassaan unelma!
Vielä huomenna pitää (saa) mennä uudelleen torille, josko siellä vielä olisi ruukkutomaatteja ja mansikka-amppeleita jäljellä. Olisivathan ne tänäänkin jo tarttuneet matkaan, mutta ylimääräinen käsipari uupui, joka olisi kaiken tämän minun kanssani kantanut - olihan auto jonkinlaisen kävelymatkan päässä.
Musiikkia ja sateen ropinaa kuunnellessa onkin hyvä syventyä mansikoiden mystiseen maailmaan.
P.S. Kyseisen kuvaajan sivut, olkaa hyvä! http://www.npphoto.fi/
Kommentit
Lähetä kommentti