Syöppö aikamonsteri
Kun minulta on kysytty, mitä olen tehnyt viime aikoina (koska minua ei ole hirveästi näkynyt eikä minusta ole kauheasti kuulunut), on vastaukseni ollut tämä: töitä, koulua ja nukkumista. Vapaa-aikani olen käyttänyt pääsääntöisesti nukkumiseen. Loput olen käyttänyt lähinnä omaan aikaani tai avopuolisoni kanssa olemiseen. Niinä joinakin hetkinä on tullut käytyä myös appivanhempien luona, mutta omien vanhempieni luona en ole päässyt harvemmin käymään, pidemmän välimatkan takia. Innostusta suuremman ihmismassan näkemiseen ei ole älyttömästi ollut, koska muuten olen omituisten otusten kanssa paljon tekemisissä. Mutta kohta loppuvat viikonlopputyöt ja pian sitä taas ollaan kavereitten kanssa hiukan enemmän tekemisissä. :)
Eli kuitenkin loppujen lopuksi hyvin pyyhkii, ja itsehän olen niitä töitä haalinut. Urakkaputki alkoi näkyä kalenterissa jo to 11.7. Tällöin alkoi 9. päivän työputki, mitä seurasi kahden päivän viikonloppu. Tätä seurasi neljä päivää töitä, sekä kolme päivää Kuninkuusravien VIP-teltassa työskennellen. Jälkimmäisten päivien työtunnit vastasivat kutakuinkin yhtä täyttä viikkoani töissä. Tämän yhteensä 7. päivän pikkuputken jälkeen minulla oli yksi päivä vapaata, minkä jälkeen alkoi 10. päivän uraputki, josta kuitenkin yhden päivän vietin sairasvuoteella. Sitten ollaankin torstaissa 8.8. jolloin kävimme työkavereiden kanssa ulkona. Ja raskas työ vaatii raskaat huvit, niinhän sitä sanotaan: joten seuraavana aamuna avomieheni sai kunnian ensimmäiseen ajovuoroon kohti Turkua ja Raisiota. Vietimme loistavan viikonlopun Turun keskustaa ihmetellen, vohvelikahvilassa, Caribialla ja kauppakeskus Myllyssä käyden, puhumattakaan upeista ihmisistä ja ihanista aterioista mitä tuli syötyä (tähän ei kuulu Shell-huoltoasemalta ostettu maailman huonoin pitsa, hyh kun oli hirveätä!). Kotiin palattuamme oli pari päivää vapaata ennen koulun alkua. Ke 14.8. jatkui koulu, pe-su lisäksi töitä, ma-pe koulua ja eilinen sekä tämä päivä on töitä tälle viikonlopulle.
Kaiken kukkuraksi: jos asiat sujuvat hyvin, ensi talvella työharjoittelujen alkaessa minua näkyy vielä vähemmän. Tavoitteena olisi nimittäin huippu työharjoittelupaikka Barcelonan vierestä :) Mutta älkää peljätkö, tuskin jään sinne koko elämäni ajaksi ;)

Hehe!

Näin se aika tuntuu häviävän, kaikilla vähän eri asioihin. Mutta se, joka keksisi keinon saada lisää aikaa peitettäisiin varmaan kaikella maailman kullalla.
Kommentit
Lähetä kommentti